Japanin neiti Marplella on sutinaa

Sujata Massey: Rei Shimuran ensimmäinen tapaus ja Rei Shimura ja ikebana-mestari

 

Rei Shimura -kirjat taisivat olla melkoinen hitti joitakin vuosia sitten. Olen jälleen vähän myöhässä löytöineni. Lukaisin kirjat putkeen ja molemmat imaisivat mukaansa. Helposti nautittavia dekkareita, jotka oikeasti välillä yllättävät.

 

 

 

Rei Shimura on parikymppinen amerikkalais-japanilainen nuori nainen, joka asuu Tokiossa. Alussa hän toimii englanninopettajana, mutta duuni väistyy sattumien summana antiikkikauppiaan kutsumuksen tieltä. (Asiaan liittyy vanhan tavaran liikkeestä ostettu mystinen laatikko – jokaisen romutonkijan unelma!) Jotenkin hän vaan joutuu keskelle murhatapauksia ja toimeliaana tyttönä hän tulee ratkaisseeksi tapaukset näppärämmin kuin poliisi.

 

Pidän siitä miten lukija vaivihkaa oppii hippusia japanilaisesta kulttuurista ja samalla paikallisen nuoren ja vanhemman polven välisistä jännitteistä. Shimura ei sovi saumattomasti japaniin, sillä hänen puolittainen amerikkalaisuutensa tekee hänestä erilaisen, silmiinpistävän, jopa sorsitun.

 

Agatha Christien neiti Marplesta Shimura eroaa paitsi ikänsä, myös sussujen vuoksi: molemmissa kirjoissa hän käy miehissä. Ensimmäisessä tapauksessa hän tapaa Hugh’n, skotlantilaisen asianajajan, jonka kanssa hän muuttaa peräti saman katon alle. Välistä jäi selvästikin jokunen kirja lukematta, sillä ikebana-mestarissa he ovat eronneet ja kehiin astuu Takeo, ikebana-koulun rehtorin poika.

 

Mielestäni Shimura-dekkarit ovat mainioita siinä mielessä, että niistä voi oppia jotain uutta. Maailma voi vaivihkaa vähän avartua. Kirjat pitävät otteessaan lähemmäs neljänsadan sivun verran, joten tylsiä ne eivät ole. Näissä on jotakin samaa kuin Camilla Läckbergin dekkareissa. Päähenkilö joutuu itse henkilökohtaiseen vaaraan, eikä tiedä keneen voi luottaa. Täpärien tilanteiden jälkeen kaikki kuitenkin päättyy hyvin niin kuin asiaan kuuluu. Kirja on pakko ahmaista kerralla, koska on vaan tiedettävä kuinka siinä käy.