Ajatusten aamiainen

Mangomalenin Roosa kirjoitti ajatuksia herättävän listan siitä, mitä jokainen voisi oppia hänen kehitysvammaiselta siskoltaan. Aloin miettiä sitä mitä normaaliuteen katsotaan kuuluvaksi ja että kuinka kieroutuneita ns. normaalien ihmisten sosiaaliset viritelmät oikeastaan onkaan.

Otetaan nyt vaikka hyvät tavat. Niihin kuuluu tietty kohteliaisuus ja hienotunteisuus, jotka ovat toki hienoja asioita ja arvostan itse suuresti kohteliaita ja korrekteja ihmisiä (koska olen nättinokkainen loukkaantuja). Kuitenkin on veteen piirretty viiva milloin korrektius muuttuu teeskentelyksi ja teennäisyydeksi, jotka ovat melko inhottavia piirteita, mutta jostain syystä meidän ns. normaalien keskuudessa ihan jokapäiväistä leipää. 

Omalta kehitysvammaiselta ja autistiselta siskoltani olen oppinut sen, että ihmisen läpi voi nähdä. Omaa mielentilaa ja jopa persoonaa on mahdotonta täysin kätkeä tai muuttaa toiseksi ja niin ei ehkä pitäisi tehdä: se ei ole pitemmän päälle hyväksi. En nyt tarkoita että ihmisten pitäisi pistää ranttaliksi ja murista ja sähistä toisilleen jos ei toisen käytös miellytä tai potkia etuilijoita veikkauspisteen jonossa, mutta ihmetyttää vaan miten tämä länsimainen elämänmeno tuntuu perustuvan silkalle teeskentelylle. Ihana tarkkanäköinen poikani kutsuu sitä tekoiluksi: sitä että yrittää olla jotain muuta kuin mitä on. Tämä ei tarkoita sitä että kehittymisen tarvitsisi pysähtyä, vaan että lakattaisiin tasapäistämästä itseämme ja toisiamme. Jokainen on oikeasti ainutlaatuinen, mutta ainutlaatuisuutta ei suvaita muuta kuin sille varatussa kapeassa valikoimassa.

Pitäisi varmaan luopua tuosta toiseen maailmansotaan sijoittuvasta kirjallisuudesta. Eilen tajusin, että ns. normaalit ihmiset toteuttivat ja mahdollistivat holokaustin. Ai hitto me ollaan hienoja.

Kuva: Imgur