Alusvaatteita ja alustuksia

Nätit ja mukavat alusvaatteet. Silitetty paita, joka mätsää housujen kanssa (lue: musta ja musta). Langatut hampaat, vastapesty ja föönattu frisyyri, huomaamaton ehostus ja puhdistetut kakkulat. Teippiharjaa ennen lähtöä, lempikengät jalkaan. Kyllä mä selviän, ei mitään hätää, phuuh.

 

En tiedä mikä siinä on, että kaikenlainen ihmisten edessä puhuminen on niin kamalan vaikeaa. Tämä oli vielä hyvin vapaamuotoinen tapaus, mutta näihin on aina valmistauduttava kuin ensitreffeille, työhaastatteluun tai lääkärin tuomiokäynnille. Alustuksen pitäminen on yksi niitä tilanteista, jotka vaativat Järeää Aseistusta. Epävarmuuden minimoimiseksi pitää fasadin olla kunnossa. Näin ei ole jos alkkarit kinnaa, rintaliivit kutittaa, paita on numeroa liian pieni tai sen rintamuksessa on tahra tai kaula-aukko on niin antelias, että puolet yleisöstä keskittyy kannujen vahtaamiseen. Myös kaikenlaiset onnenamuletit auttavat jos niihin tarpeeksi uskoo: harmi ettei näihin tilaisuuksiin voi ottaa kissaa mukaan.

 

Olen vaan aivan toivoton urpo kun yritän puhua yleisön edessä. Heti kun sinne menen, minut valtaa tyhjän pään syndrooma. Aivan sama kuinka hyvin olen valmistunut, pääni tyhjenee. Olen melko varma että jos minulta kysyttäisiin ruskean kastikkeen reseptiä, sekin olisi kadonnut päästäni jonnekin. Mikään miellekartta, avainsanat ynnä muut kainalokepit eivät auta. Olenkin katsonut parhaaksi kirjoittaa repliikit paperille. Yritän aloittaa vapaalla löpinällä, mutta aina se menee siihen että…aivoissa ei liiku mikään. Voi tietysti olla että rima on korkealla: vähintään puolet yleisöstä tietää asiasta vähintään yhtä paljon kuin minä. Lisäksi tällaisen paineen alla sorrun kehnoihin ajatuskulkuihin ja sanon ääneen sellaista mikä ei päivänvaloa kestä.

 

Tämä on oikeasti ongelma, sillä jos edes herjalla havittelen tutkijan uraa, olisi opittava esiintymään. On raivostuttavaa, että alisuoriudun näissä tilanteissa: tiedän asiasta paljon enemmän kuin mitä saan sanottua ääneen enkä ole puoliksikaan niin tyhmä miltä kuulostan. Joskus se paperista lukeminenkin menee reisille: onkin lähtenyt vapaaseen läpinään ja yhtäkkiä tuleekin tyhjä pää: katson paperia ja ai kappas, olenkin oikeastaan puhunut jo vähän kaikista jäljelläolevista jutuista, niitä ei voi enää lukea ääneen koska se kuulostaisi urpolta toistolta. ”Hjoo, tässä tää nyt sit olikin…”

 

(Tätä alustusta ei helpottanut se, että kaksi henkilöä joiden piti pajattaa samasta tekstistä kanssani ilmoittivat aamulla etteivät pääse sairastumisen vuoksi. Lupasin itselleni, että jos klaaraan tämän niin palkitsen itseni ruhtinaallisesti: esim. uudet farkut olisivat kivat. Tai ihan vain rötväilyilta: neulomispuuhia, joku leffa kenties…)

 

Mutta takaisin alusvaatteisiin. Niihin nimittäin liittyy vaiettu etiketti, jonka nyt yritän pukea sanoiksi.

 

-Alusvaatteet vaikuttavat suoraan mielenlaatuun. Valkoinen puuvilla on henkisesti latistavaa. Silkki, pitsi(hkö materiaali) ja satiini sen sijaan tukevat naisellisuudeksi nimitettyä ominaisuutta.

-Gynelle ei mennä rumissa alusvaatteissa.

-Eikä myöskään kardiologille tai muualle missä paidan riisuminen voi olla tarpeen.

-Jos joudut ambulanssin kyytiin tai ensiapuun, katsokin että alusvaatteet ovat näpsäkät: on tosi ikävää jos ensihoitajat piikkiä kankkuusi laittaessaan huomaavat mummokalsarisi.

-Jos epäilet, että luvassa on seksiä, muista nätit alusvaatteet. Huom. ei puuterinvärisiä maxi-sloggeja.

-Jos toivot seksiä vaikkei sitä olisi saatavilla, muista nätit alusvaatteet.

-Jos joudut riisuutumaan työpaikan, kuntosalin tai uimahallin pukuhuoneessa, muista nätit alusvaatteet: toiset naiset lukevat niistä seksielämäsi tilan.

-Jos menet vaateostoksille täyden palvelun paikkaan, muista alusvaatteet: kun myyjätär tulee kiskomaan mekkosi vetoketjua kiinni, et halua paljastua pässinpuskemien lörppäliivien ja kukallisten mummokalsarien käyttäjäksi.

 

 

 

 

”Matching underwear makes me feel like I have my life together.”

 

(Sekä kuvat että lainaus Imgurista.)