Epäilen, siis olen

Ihan synkimpinä hetkinä yritän ajatella, että on tärkeätä rimpuilla kohti unelmia. Vaikka ei siis olisi aivan varma mitä ne ovat. Vaikka kustannukset vaikuttaisivat ajoittain kohtuuttomilta. Vaikka tulisi päiviä, jolloin ajattelisi, että mitä **lvettiä mä oikein ajattelin! Mulla oli vakituinen työpaikka, auto ja saatoin viettää vapaa-aikaa! Hullu! Pöljä! Jos unelman eläminen tarkoittaa sitä, että tekee lisää opintolainaa ilman varmuutta hyvinpalkatusta oman alan duunista, niin onko tässä mitään järkeä?

Sitten toisaalta: saan opiskella jotakin mistä olen oikeasti kiinnostunut. Elän unelmaani. Siihen saattaa liittyä makoisat päikkärit.