Numeroita ne vaan on
No joo. Olen kutistunut viiden kilon verran. Tuntuu etten oikein voi ottaa siitä kunniaa, enhän nyt varsinaisesti ole kärsinyt mitenkään *mua ha ha* vaan lähinnä nyt liikkunut enemmän ja välttänyt mättöorgioita. Jos siis joulusta olen keventynyt viitisen kiloa niin se tekee rontti kilo per kuukausi. Ehkä just sellainen tahti missä pää pysyy mukana.
Tavoitefarkut lököttää, työhousut ei kiristä…kai tästä nyt voisi iloita jos osaisi. Harmi vaan että se vähäinenkin perseen muoto mikä oli, katosi samalla. Olen kävelevä esimerkki omenavartalosta, joka tunnetaan myös nimellä kapakkaruusu: alaosa kaksi numeroa pienempi kuin yläosa. Mutta siis aion joka tapauksessa kesällä kekkaloida bikineissä: täytyy vaan hankkia osat erikseen.
(Off topic: googlasin tuossa kuvia sanoilla ”fat curvy”. Jos haluaa hankkia itselleen raivotaudin, niin voi tehdä samoin. Tiivistettynä: ihmisillä on kamala ky*pä otsassa siitä, että lihavat pitävät itseään kurvikkaina. Kurvikas käsitetään sellaiseksi Jennifer Lopezin tai Beyonce Knowlesin malliseksi meheväpeppuiseksi mimmiksi. Me kaikki muut ollaankin sitten lihavia ja kamalia.
Kerronko mihin tämän ajatuksen voi tunkea? No just sinne.
Mikä *elvetin velvollisuus ihmisillä on olla kokoa ja mallia joka miellyttää muita, täysin ventovieraita, usein pinnallisia, arvomaailmaltaan, eh, haasteellisia ihmisiä? Siis ihan totta. Miksi joku auringossa paahtunut sellerinsyöjä olisi jollain tasolla arvokkaampi ihminen, kuin me taikinanpehmeät ja -vaaleat hiilarinystävät (tai toisinpäin)? Ja sen terveyskortin voi taas tunkea sinne tiettyyn paikkaan, jos ihmisiä oikeasti kiinnostaisi terveys, väki hyökkäisi yhtä suurella innolla alkoholinnauttijoita, viikonloppunarkkareita, tupakanpolttajia, överifitnessintoilijoita ja moottoripyöräilijöitä kohtaan.)
