Varhaismummo

Taas olen ollut aikaani edellä: mummoilu on in MeNaisten artikkelin mukaan! Tosin mun mielestäni on hassua, että tarvitaan tällaiselle normaalille olotilalle ja puuhastelulle jokin termi, joka viittaa vanhempaan väestöön. Ehkä se on ajan ilmiö: kaikki täytyy lokeroida ja käsitteellistää.

MeNaisten jutussa puhutaan mummoaallosta vastaliikkeenä jatketulle nuoruudelle, johon liittyy reppureissaaminen, bailaaminen ja uusiin ihmisiin tutustuminen. En näe että nämä asiat jotenkin olisivat toisensa poissulkevia. Kyse on mielenkiinnon kohteista, kausista ja muuttuvista tarpeista. Tosin itse saatan kyllä olla kehno esimerkki. En ole jaksanut tutustua uusiin ihmisiin, koska elämässäni on heitä jo niin paljon. En todellakaan halua tuhlata aikaani ns. bailaamiseen, sillä siinä menee rahat ja terveys eikä ”hauskanpito” liity siihen välttämättä mitenkään. En missään nimessä ole reppureissaamisen ystävä, sillä perässävedettävä matkalaukku on paljon käytännöllisempi ja hyvätasoisessa hotellissa sielu ja ruumis lepää. Niin että taisin puhua itseni pussiin.

”Erin kutsuu elämäntyyliään slow livingiksi. Hänen elämänsä on täynnä rauhaa: perheaterioita, käsitöitä ja pullakahveja.” Olen tietämättäni ollut slow living all my life. En usko kokemusten ahnehtimiseen vaan keskittyneeseen nauttimiseen. Se voi tarkoittaa iltaa nojatuolissa virkkuutyön ja teekupposen kanssa. Tai sitä että leipoo korvapuusteja, tunkee sukulaisille kahville pullapussin kera ja juttelee läpi kaikki kuulumiset korttipelin lomassa. Ompelee tyynynpäällisiä, vaikka niitä saisi kaupasta melkein samaan hintaan. Ottaa nokoset iltapäivän auringossa kissan kanssa. Jos tämä kaikki on mummoa niin…olkoon. Mummot ovat muuten mitä viisaimpia ihmisiä, varmasti voimme oppia heiltä kaikenlaista.

 

tilkku.jpg

 

Niin ja isoäidinneliöt, eukalyptuspastillit ja keinutuoli rulez.

Suhteet Oma elämä Mieli Ajattelin tänään

Premium-reissu

HD testaa: risteily

 

Olen jo pitkään ylenkatsonut Itämeren risteilykulttuuria. Siis sitä että lähdetään sikailemaan vuorokaudeksi ylihintaisten drinksujen pariin ja että mitä tapahtuu aikuisten kelluvassa huvipuistossa ei yksinkertaisesti ole tapahtunut. Nämä happamat luulot saattavat johtua siitä, etten ole yksinkertaisesti tajunnut tätä arjesta irtautumisen ajatusta (mahdollisesti siksi etten ole osannut ryypätä tarpeeksi).

 

Takakireälle ihmiselle on suuri virhe lähteä viikonloppuna risteilylle. Niinpä olinkin iloisesti yllättynyt kun keskellä viikkoa Viking Gracella meininki oli ihan hillittyä. En kylläkään käynyt yökerhossa tai pubissa, mutta käytävällä juoksevia, ovia hakkaavia, öriseviä kännikaloja ei tullut vastaan yhtään. Ihana puolisoni oli varannut meille premium-hytin ja matkaan sisältyi myös parempi aamiainen. Ja kyllä, mukavammasta hytistä kannattaa ehkä vähän maksaakin, sillä meillä oli parivuode ja lapsella vuodesohva. Suihkukopissa mahtui kääntymään. Naulakko oli hyvän kokoinen ja sinne sai useampia vaatekappaleita riippumaan. Jääkaappi oli täytetty erilaisilla virvokkeilla. Sänky oli pehmeä ja tyynyt muhkeita.

 

Käväisin (kolmeen otteeseen) Victoria’s secretissa. Hyvät hyssykät niitä pikkupöksyjä ja vartalovoiteita ynnä body mistejä. Jos tuntee erityistä viehtymystä tyttömäisiin juttuihin, VS on juuri oikea paikka etsiä aiheeseen liittyvää tarpeistoa. Ja minähän löysin…

 

Spa-osasto oli aivan ihana. En ole tosiaan mikään poreammeessa lilluja, mutta lapsen kanssa siellä oli mukava jutella ja katsella maisemia. Altaan vieressä oleva ikkuna tarjosi aivan mahtavia maisemia. Yrttihöyrysaunassa oli lokoisaa istuskella.

 

Voisin mennä uudestaan!

 

instagramcapture_ef410c7f-961f-4b8c-b350-6f75ef63d307.jpg

Suhteet Oma elämä Hyvä olo Ajattelin tänään