Kohteliaisuudesta

Monessa paikassa on hehkutettu Rupi Kaur-nimisen kanadalaisnaisen esikoisrunokirjaa Milk and Honey. Se on julkaistu jo vuonna 2014, mutta olen jotenkin välttynyt törmäämästä runoihin aikaisemmin. Tänään luin muutaman, jotka vähän ravistelivat. Kas näin:

rupi kaur poem

Niin siis onko niin, että edelleen naisen kehutuin ominaisuus on kauneus? Miksi? Missä maailmassa sitä taas eletään? Entä millaisia kohteliaisuuksia itse arvostamme ja osaamme ottaa vastaan?

Mietin, että paras kohteliaisuus, jonka olen kuullut meni jotenkin näin: en ole koskaan tavannut ketään sellaista kuin sinä. Sellaisen voi skeptikkokin ottaa tosissaan, sillä kukaanhan meistä ei tosiaan ole samanlainen kuin toinen. Tässäkin kyllä on tulkinnalle varaa, voihan tuo olla moitekin. Siis että kaikenlaisia kehveleitä sitä on tavannut, mutta sinä se kyllä olet ihan pahin. Mutta on tosiaan eri asia tulla kehutuksi asiasta, johon itse on edes etäisesti vaikuttanut jotenkin. Ulkonäkö on pitkälti geneettistä. Luonnetta täytyy sentään vähän kasvattaa ja huumoria kultivoida…

Bookdepositoryssa on muuten tuo Milk and Honey tarjouksessa alle kympin. Kulkeepa vielä ilman postikuluja.

 

Kuva Odysseyonline.

kauneus meikki oma-elama kirjat

Puhutko nuorisoa?

Kuuluu asiaan, että nuorisolaisilla on oma kieli, jonka ei tarvitse avautua kaikille täti-ihmisille. Kun nyt kuitenkin jatkuvasti tuntee olevansa dinosaurus, mutta haluaa työssä/opiskeluissa/harrastuksissa soluttautua nuorempaan väestöön ja sen lisäksi haluaa ymmärtää mitä oma lapsi puhuu, on vallan hyödyllistä koota pieni nuoriso-suomi sanakirja. Varsinkin Whatsapp-viesteilyssä törmää näihin uudempiin lyhenteisiin. Joukossa on näiden lisäksi joitakin ajalle ominaisia trendi-ilmaisuja.

af: as fuck, suomalaisittain ihan *itun

atm: at the moment

bae: lyhenne sanasta babe (miten laiskaa?), jolla viitataan tyttö- tai poikaystävään

bbw: big beautiful woman

bf: boyfriend

bff: best friends forever eli bestis

bs: bullshit

brb: be right back

es: Euroshopperin energiajuoma, tunnetaan myös nimellä Esa

evm: ei voi muistaa

evt: ei voi tietää

fägäri: myös fag ja faggot, homoseksuaali, ”näppärä” yleinen haukkumanimi

gaf: give a fuck

gf: girlfriend

hiiliä: heal, parantaa tai parantua

idc: I don’t care

idk: I don’t know

level upata: siirtyä seuraavalle tasolle, toimii myös kuvaannollisesti

nobo, nyyppä: newbie, aloittelija, käytetään myös haukkumasanana

nvm: nevermind

smh: shaking my head, epäuskoinen päänpudistus

ofc: of course

rn: right now

probs: probably

tb: throwback, muistelo: somessa vanhaa kuvaa postatessa voi merkitä tällä

tbh: to be honest

tbt: throwback thursday, vanhojen kuvien postaamisen voi keskittää torstaille

tf: the fuck

upgreidata: nostaa tasoa, myös kuvaannollisesti

wyd: what (are) you doing

 

they can

 

Kertokaa jos tulee mieleen muita!

(Kuva: funnyjunk)

suhteet oma-elama suosittelen ajattelin-tanaan