Mummokerroin

Ikääntymisessä on se hyvä puoli että alkaa tehdä asioita sen perusteella mikä itsestä tuntuu hyvältä sen sijaan että antaisi ympäristön enää niin kovin paljoa antaa vaikuttaa valintoihin. Tämä kyky, lupa olla oma itsensä ei toki tule ilmaiseksi: ainakin me kiltit, sopeutuvat ja vaikutuksille alttiit nössykät saamme opetella sen kantapään kautta viimeistään ruuhkavuosina, jolloin pitäisi venyä joka suuntaan, täyttää pitkä lista hämäriä odotuksia ja vaatimuksia, joista viimeisenä on ”minä itte”. Sitten kun sitten kun sitten kun.

 

Kuluneella viikolla tajusin olevani vähän mummo. Kun kaavailin mielessäni ihanneiltaa v-mäisen rankan viikon päätteeksi, ihanimpana vaihtoehtona siinteli mielen kuvituksessa ilta neulomuspuuhan, teekupillisen, kissan ja ehkä jopa leffan tai kirjan parissa. Nykyään kaikilla tuntuu olevan toinen toistaan vauhdikkaampia ja eksoottisempia harrastuksia, mutta vuorikiipeily, laskuvarjohypyt, thai-boxing, lumilautailu, vesihiihto, jokkis tai reggaeton eivät vaan ole mun juttujani. Ja se on ihan okei.

 

tilkku.jpg

 

 

Joutessani kehittelin mummouspisteytysjärjestelmän (tyyliin Aikuiset ystäväni.) Plussista lisätään pisteitä, miinuksista vähennetään.

 

Ulkonäkö: näkyvät harmaat hiukset (+1), sivulta kalju kolmivärinen kampaus (-2), järkevät Eccot (+2), muoviset keinoeläinsipsuttimet (-2), tukisukat (+1), ”hauska” teksti pipossa (-2), permanentti (+1), papiljotit (+2), kiharruspuikko (-2), neuletakki kesät talvet (+2), kaistale paljasta ihoa housujen ja paidan välillä (-2), polven ylittävä hame (+2), leggingsit ilman perseen peittävää paitaa (-2), muumimamman käsilaukku (+2), blingbling-Guess veskana (-2), aina vähintään yksi huivi mukana (+2).

Harrastukset: kävely (+2), seinäkiipeily (-2), hymistely (+2), pikaviestiappsit (-2), itsekseen puhuminen (+2), Instagram (-2), kissa (+1), kissan mainitseminen parhaaksi ystäväksi (+3), fretti tai lisko (-2), neulominen tai virkkaus (+2), radion kuuntelu (+1), Spotify (-1), vihdan sitominen (2+), alle kymmenvaihteinen polkupyörä (+1), valssi (+1), salsa (-1), twerkkaaminen (-3), kasvit ja puutarhanhoito (+2), kukkasille hymyily ja jutteleminen (+2), pikkulinnuille hymyily ja juttelu (+2) niiden ruokkiminen (+3).

Ruoka: viili (+2), piimä (+2), gojimarjat (-2), tyrnimarja (+2), raakasuklaa (-2), Sisut (+2), porsaan lapa (+2), smoothie (-2), savuluusoppa (+2), sherry (+2), siideri (-2), tee (+1), pakurikääpätee (-2), erikoiskahvit (-2), omat eväät (+2).

Muut: kahvitarjoukset (+2), hamstraaminen (+2), hautapaikan valinta (+2), kuolinilmoitusten lukeminen (+1) tuttujen löytäminen sieltä (+2), oma nimi on uudestaan muodissa (+3), sydänlääkitys (+2), vapina ja tärinä (+2) krapulasta johtuen (-2).  

 

35 😀 Paljonko sinä sait?

Suhteet Oma elämä Suosittelen Ajattelin tänään

Ihmeellinen tomumaja

kehoni.jpg

 

Sori kuvan laatu. Kyseessä on siis TAMYn naiskulttuuripäivien valokuvanäyttely nimeltään Kehoni on minun! En mitenkään tarkoituksellisesti sinne ängennyt, mutta ohimennen huomasin. Onneksi. Yksi kuvateksteistä hätkähdytti kuin halko päähän. 

”Minulla kesti aivan liian kauan ymmärtää, että minä elän minun kehollani – en kehoani varten enkä ainakaan kenenkään muun mielipiteille. Nuorempana katsoin peiliin ja mietin, miten tästä saisi muille kelpaavan. Tein kehostani projektin ja uhrasin ison osan elämästäni sille. Silloin se tuntui aika normaalilta, koska muutkin tekivät niin – ja itse asiassa vielä paljon enemmän. Jälkikäteen ajateltuna esimerkiksi yläasteellani ilmapiiri oli niin sairas, että tuntuisi vähättelyltä puhua yksilöiden syömishäiriöstä. Oman kehon inhoamisesta muodostui meille kollektiivinen kulttuuri ja toimintatapa, josta oli vaikea irtisanoutua. Piti oikeastaan vain odottaa ysiluokan kevään viimeistä päivää ja toivoa, ettei joutuisi koskaan enää kuulemaan sellaisia kommentteja kehostaan tai kenenkään muun kehosta. Oli helpottavaa jossain vaiheessa tajuta, että loppujen lopuksi minun kehoni tarvitsee olla sopiva vain minulle. Minulla ei ole mitään syytä antaa vieraille ihmisille, vaatekaupoille tai naistenlehdille sananvaltaa kehostani. Minä synnyin kehooni ja minä elä ja kuolen tässä kehossa – ei kukaan muu. Sen takia minä päätän kehostani ja tavasta, jolla suhtaudun kehooni.”

Kuvat ja tekstit herättivät ajatuksia. Jostain tuli mieleen teoria siitä, että naisen ruumis voidaan ajatella ns. yhteiskuntaruumiiksi lisääntymiseen liittyvän kantamisen ja hoivaamisen myötä. Naisen ruumis ei olisikaan hänen omansa samassa merkityksessä kuin miehen (paitsi että miehen ruumis kuuluu yhteiskunnalle sotimisen mahdollisuuden ja asepalveluksen myötä), vaan jollain tavalla yhteistä omaisuutta: sille voisi täten osoittaa enemmän vaatimuksia, kritiikkiä ja sääntöjä. (Tämän voi kaikki raskaana olleet jollain tavalla allekirjoittaa: viimeistään neuvolassa lakkaa olemasta ensisijaisesti nainen, vaan tehtävä on olla lähinnä vauvankasvatuskupla. Puhumattakaan kaikista ventovieraista ihmisistä jotka katsovat asiakseen voida kommentoida vauvamahan kokoa ja mallia tai jopa kosketella sitä. Kun vauva syntyy, varsinkin keski-iän ohittaneet daamit tulevat jakamaan ihan pyytämättä lapsenhoivausneuvoja, kommentoivat lapsen ulkonäköä tai pukeutumista jne.) Vaatimukset eivät valitettavasti lopu lisääntymiseen liittyviin seikkoihin. On jotenkin ohitettu ruumiin toimiminen sille ominaisella tavalla ja asetettu raamit jonka puitteissa omaan kroppaansa saa olla tyytyväinen ja niillä ei ole mitään tekemistä terveyden kanssa vaikka oikein mieluusti näin väitetään. Esim. selluliitti on naiselle luontainen rasvan varastointimuoto: rasvaimu, kuivaharjaus tai jokin käsittämätön appelsiini-ihoa vähentävä ruokavalio eivät liity terveyteen millään tavalla.

Kehoni on omani – missä vaiheessa luovutin oikeudet siihen jollekin muulle taholle?

Kauneus Mieli Meikki Suosittelen