Yhtenä päivänä tepastelin marketin käytävällä topakkaa vauhtia matkalla kissanruokaostoksille. Oli vähän kiire ja heti kun näin pikkutakkiin pukeutuneen Operaattorikaupparatsun vaanivan tiskinsä takana, tihensin askeleitani, mutta ostoskärryt hidastivat vauhtiani. En päässyt karkuun. ”Hei, mikä liittymä sulla on?” Huokaisin ja hidastin vauhtiani vähän. ”Joo on teidän liittymä kiitos vaan hei.” Nuori herra katsoi minua paheksuvasti ja sanoi ”hei älä ole tyly.”

Mitä. V**tua.

Olen niin kypsä suoramarkkinointiahdistelijoihin. Suunnittelen reittini kauppakeskuksissa niin, että olisin mahdollisimman vähän niiden kanssa tekemisissä. Puhelinmyyjät ovat siitä vaikeita ettei niitä pääse pakoon: äiti- ja vaimoihmisenä on välttämätöntä vastata kaikkiin puheluihin, myös outoihin tai tuntemattomiin numeroihin myös silloin kun on pää pesukoneessa tai kädet kyynärpäitä myöten taikinassa. On kuitenkin hetkiä jolloin en vaan pysty olemaan kiltti. Ja kysymys kuuluukin: pitääkö oikeasti edes yrittää?

Nähdäkseni jos joku ottaa pyytämättä kontaktin minuun, velvollisuuteni ei ole kiljua riemusta. Hän ottaa siinä torjutuksi tulemisen riskin. Miten ihmeessä on sallittua hyökätä viattomien ihmisten kimppuun kaupankäynnin vuoksi? Mun mielestäni tässä oikeasti liikutaan häirinnän rajamailla: mulla ei ole mitään velvollisuutta kertoa sitä utelevalle ihmiselle, että mikä liittymä mulla on. Vielä räikeämmin telemarkkinoijat loukkaavat ihmisen (koti)rauhaa. Minkä takia kukaan joutuu selittelemään linjan toisessa päässä olevalle tyrkyttäjälle minkä takia ei suostu tilaamaan MeNaisia, liittymään kirjakerhoon tai osallistumaan hyväntekeväisyyteen? Kaiken huippu on sähkösopimusten kaupittelijat: äitini sai kuulla päätöksensä olla vaihtamatta sitä olevan tyhmä. Ei vaan tyhmää on se, että ihmisten ei anneta olla rauhassa. Puolisoani on solvattu kun tämä ei tilannut jotain lehteä. Miten ihmeessä ihmisten kotirauhaa saa häiritä myynnin havittelun vuoksi?

Ymmärrän kyllä että nämä markkinoijat tekevät vain työtänsä ja että näinä kovina aikoina on tehtävä sitä mitä on tarjolla. Sanomalehden yleisönosastolla joku myyjä marisi, että miten ihmiset ovat niin kamalan töykeitä heille. Mielestäni alana tuollainen varsin hyökkäävä markkinointi liikkuu vaan jotenkin moraalin rajamailla. Tiedän ihmisten tilanneen jonkin lehden vain sen takia että pääsisi myyjästä eroon. Yhteen aikaan liittymien puhelinmyyjät saattoivat kehottaa hankkimaan toisenkin liittymän, koska siinä tulisi puheaikaa. Entä he, jotka eivät ole asioista ihan perillä tai ovat muistisairaita? Kupataanko heiltä tilauksia ilman että he ymmärtäisivät mistä tarkalleen ottaen on kyse? Ja sitten me ihan tavalliset ihmiset: minkä takia meille saa aiheuttaa pahan mielen jonkun tuotteen pakkomyymisen vuoksi? Oikeasti on vaikea pysytellä hyvällä tuulella kun on jankuttanut viisi kertaa ettei ole kiinnostunut tilaamaan sitä tai tätä lehteä ja että kyllä, minulle kolmekymmentä euroa on sen verran iso raha etten ole valmis laittamaan sitä johonkin tyhjänpäiväiseen aviisiin ja että minun kieltojani ei kuunnella vaan läpinää vaan jatketaan ja jatketaan. Mielestäni on myös vastuutonta, että ihmisiä taivutellaan tilaamaan tuote jota eivät ihan välttämättä tarvitse: joillakin se raha on kirjaimellisesti ruokakassista tai sähkölaskusta pois. Voisivatko nämä firmat vaikka parannella tuotettaan, jottei sitä tarvitsisi pakkomyydä vastahakoisille asiakkaille? Jos haluan tilata jonkun lehden, teen sen ihan omatoimisesti esim. netitse. Oma lukunsa ovat nämä hyväntekeväisyysjärjestöt, jotka törkeästi käyttävät huonon omatunnon aikaansaamista keppihevosenaan. En sano etteikö hyväntekeväisyyttä olisi hyvä harrastaa, mutta per**le siihen ei pidä taivutella.

Olen niin kyllästynyt siihen, että olen joillekin kävelevä rahapussi. Mun ei tarvitse olla mukava ihmiselle joka tulee juttusilleni pyytämättä ja toivomatta. Seuraavan kerran kun joku kaupparatsu lähestyy minua, huudan että ”apua tämä on ryöstö!” sillä se ei ole edes kovin kaukana todellisuudesta.

Kirjoittaja on toiminut kaksi päivää lehtimyyjänä ja ne olivat elämänsä ällöttävimmät.