Pläräsin töissä jotain muinaista MeNaiset -lehdykkää (vaikka vähän paheksunkin sitä) ja löysin ihan asiallisen jutun HSP-ihmisistä. Tähän nyt voisi joku pahanilmanlintu todeta, että ihan huuhaata tuollaiset: eräskin 70-luvun lukiolaisten psykologian kirja väitti ihan pokalla että herkäksi itseään tituleeraavat henkilöt lähinnä toivovat saavansa erityiskohtelua. Kunpa olisikin vain niin.

Kävin tekemässä huvikseni noi testit vaikka kyllä saatoin arvata. 24/27 Aronin testillä ja 102 Sandin. Ai että on elämä vaikeata? No niin on. 

En voi käyttää villaisia vaatteita ja kaikista kuteista on saksittava laput irti. Herkkyys hajuille on toki kätevä ominaisuus, sitä tunnistaa työtoverinsa hajuveden perusteella ja haistaa heti jos puoliso on halannut tuoksutettua henkilöä. On vaan yhtä *elvettiä kulkea julkisissa kulkuvälineissä, tavallisen nenän omistaja ei voi kuvitellakaan miten paljon ihmiset (ja liikennevälineet) haisevat (hajusteet, partavedet, tupakka, alkoholi, ruoka, lika, polttoaineet, tuulilasinpesuneste jne.) Tiettyjen partavesien tuoksu lennättää mut suoraan 80-luvulle, jolloin isä ja vaari sellaisia käyttivät, valitettavasti se myös meinaa lennättää laattaa, sillä niiden tuoksu vaan on niin brutaali että silmiä kirvelee. Metelissä on todella vaikea keskittyä ja riehuvat, juoksevat lapset saavat minut ahdistuksen partaalle. En pidä stadionkeikoista, lentokenttien ihmismassoista, Hullut Päivät tekee hulluksi, yökerho vastaa käsitystäni painajaisesta: vilkkuvat valot yhdistettynä meluun ja humalaiseen ihmispaljouteen. Jos joku narskuttaa hampaitaan, tunnen sen omassa purukalustossani. 

Miksi tällaisia nimikkeitä sitten kehitellään? Eikö jokainen voisi vaan olla hiljaa rauhassa oma itsensä? Monet HSP-ihmiset kuvittelevat olevansa jotenkin viallisia. He ovat koko elämänsä saaneet kuulla, että ”älä viitti olla noin nättinokkanen” tai ”et sää voi olla noin herkkä, vähän täytyy karaistua” jne. On oikeasti tärkeätä (itsellekin) ymmärtää ettei kyse ole viasta, joka altistumalla metelille, hajuille, valoille ja muille ärsykkeille paranisi pikku hiljaa pois. Hyvää tarkoittavat ihmiset neuvovat meitä kasvattamaan paksumman nahkan, mutta se ei onnistu. Sen sijaan tästä on kaiketi mahdollista nauttia.

Nyt tietysti kuulostaa siltä että HSP:t ovat sairaalloisuuteen saakka vaikeita ja rasittavia. Just ne kukkahattutädit jotka valittaa pillurallia ajavista nuorista. (Itse asiassa joo, nukun korvatulpat korvissa ihan hyvästä syystä :D) On meissä hyvätkin puolet. Epäilin että meidän putkissa on jotain vikaa, kun kylppärissä kuului koko ajan sihinä (jota kukaan muu ei tietenkään kuullut). Lämminvesivaraajan venttiili falskasi. Kuulen myös jos jotakin av-laitteita on jäänyt päälle – valmiustila kohisee. Autoomme asennettiin uudet renkaat ja kuulin jotain outoa repsikan puolen etuosasta: sinne oli jäänyt jotain muovisia kappaleita, jotka hankasivat pyörän pyöriessä. Meitä voisi varmaan myös käyttää homekoirina 😀 😀 HSP:t ovat yleensä myös hyviä lukemaan ihmisten tunnetiloja ja siten osaavat olla tarpeen tullen huomaavaisia (siis jos pystyy kykeneen, aina ei jaksa vaikka huomaisikin). Myös empatiakyky liitetään meikkiksiin: ongelmana on vaan se, että alkaa itsekin itkeä jos toinen itkee. Luonnollisesti jatkuva voimakas kokeminen kuluttaa ja uuvuttaa. Tuntosarvet pystyssä kuljeskelu on kuin kivirekeä raahaisi.

Ennen kaikkea itselle oli tärkeätä tajuta että meitä on muitakin. On lupa olla tällainen ja ei tarvitse pyydellä anteeksi.

Nättinokkaisille on oma yhdistyskin: http://erityisherkat.wix.com/erityisherkat

Aronin testin voi tehdä täällä: http://www.hsperson.com/pages/test.htm