Laura Honkasalo: Kotikutoista – itsetekemisen ihanuudesta

Lukiessani hymisin itsekseni ja nyökkäilin monille jutuille: aivan, näin tää on ja tätä mä haluan kokeilla. Ei, kyseessä ei ole Fifty Shades of Grey, vaan Kotikutoista. Kirjassa käydään läpi monen monta käsityön muotoa askartelua ja luonnonsuojelua unohtamatta. Tiesittekö että vessapaperi on verrattain uusi, 1860-luvulla tehty keksintö ja se ei meinannut alkuun saada markkinoilla jalansijaa? Tai että on olemassa ihmisiä, jotka harrastavat ”huonoilla”, vanhoilla kameroilla kuvaamista ihan tarkoituksella? Tai että Steampunk-esteetikot yhdistävät viktoriaanisen englannin ja höyrykoneromantiikan töissänsä? Uusien asioiden oppimisen lisäksi kirjasta voi saada inspiraatiota uusiin, ”uusvanhoihin” harrastuksiin. Kierrättämisestä tulee uusien ideoiden myötä entistä hauskempaa. Ja mikä tärkeätä, mielestäni on hyvä tuoda esiin nykyajan kertakäyttökulttuurin kestämättömyys. Nykyinen meno ei yksinkertaisesti voi jatkua. (Ahh, tästä olisi niin mehevää raivotautia ihan tuloillaan. Raha on tehnyt ihmisistä lyhytnäköisiä. Taloudellisen voiton maksimointi on johtanut siihen, että maailmassamme on ihan okei tuottaa halpamaassa huonoissa työolosuhteissa riistopalkalla vaatekappale, joka kuljetetaan maapallon toiselle puolelle, myydään kuluttajalle joka saattaa käyttää sitä yhden kauden ja heittää sitten roskiin, mistä se menee kaatopaikalle, eikä maadu koskaan. Luodaan ihmiselle tarve, täytetään se sekundakamalla ja osakkeenomistajat käärii valuuttaa veroparatiiseissa köllötteleville tileilleen. Hip hurraa, markkinatalous on voittanut taas!) Kierrättämisestä pitäisi tehdä entistä muodikkaampaa ja mielestäni tämä kirja patistaa siihen hellästi. Tosin onnistuin skräppäysinnossani tuhlaamaan 30 euroa alan tarvikkeisiin, joten ei tässä silti kaupat ihan pääse köyhtymään… Mikä saakin miettimään miksi ihmeessä kaikki tekeminen vaatii aina hankintoja? Voisiko tehdä jotain sellaista mitä varten ei tarvitse hankkia mitään?

Kenelle suosittelisin? Ihmiselle joka tykkää tehdä itse tai arvostaa itsetehtyä. Sellaiselle joka ei usko että käsitöissä ja askartelussa on henkinenkin puoli.

Aina kun on pakko, niin ei huvita. Viime syksynä oli paljon opintoihin liittyvää luettavaa, jotka olivat a) pakollisia b) pirun puisevia, joten jossain vaiheessa pelkkä etukannen raottaminen vastasi täyttä työpäivää. Onneksi koulusta oli pitkä joululoma, viitisen viikkoa, siinä olikin jo aikaa herätellä pientä sisäistä lukutoukkaansa, joka oli päässyt näivettymään. (Tietysti kävin töissä kuitenkin, eihän sitä nyt täysin rötväilylomalla voi olla! Pakottomaan tekemättömyyteen voi vaikka kuolla!) Kirjastosta naarasin mukaani kassillisen enemmän tai vähemmän kevyttä kamaa, jota hellästi ruodin nyt sekä myöhemmin.

Marja Björk: Puuma

Varoitus, sisältää spoilerin! Tällaisen saa kun valitsee kirjan kannen mukaan. Onhan siinä kivaa pinkkiä ja raapaleita, kovin on ajankohtainen tuo puumateema. Odotin jotain kevyttä hassuttelua, mutta sain kyynisen ja raadollisen välähdyksen aikuisen, riippumattoman naisen elämästä. Päähenkilö Malla on kypsään ikään ehtinyt asianajaja, jolla on naimisissa oleva avopuoliso Kauko. Kumpikaan ei ole köyhä eikä varsinaisesti kipeä, mutta Viagra-purkilla käydään vieraiden ohessa. Kauko on edelleen virallisesti naimisissa entisensä, lastensa äidin, Irjan kanssa. He eivät kuitenkaan ole olleet yhdessä enää pariinkymmeneen vuoteen. Irja hautoo katkeruuttaan ja Kauko tuntee mystistä velvollisuudentuntoa. Kertomus alkaa siitä, että seksi on jotenkin kovin vaikeaa Mallan ja Kaukon välillä. Turhia koristelematta käsitellään potenssiongelmaa, vaihdevuosien jälkeistä kuivuutta ja rinnakkaissuhteiden tarpeellisuutta, puhumattakaan pidätysvaikeuksista. Siis ihan totta tärkeitä asioita. Itselleni ei ole tullut mieleenkään miten vaikeaa ryyppääminen voi olla, jos ei pysty enää pidättämään.

Tarinan on kerrottu Mallan ajatuksista käsin. Enimmäkseen eletään nykyhetkessä, mutta välillä piipahdetaan Mallan lapsuudessa ja muistoissa kesämökiltä aikana jolloin tapahtui jotain merkittävää. Mallan äidillä oli salarakas. En tiedä onko näiden takaumien tarkoitus toimia syy-seuraussuhteena hänen käytökselleen ja elämänkatsomukselleen. Vanhempien rakkaudeton liitto on kenties jättänyt jälkensä Mallaan. Muistoissa on myös Orvokki, mustalaistyttö jonka kanssa syntyy pitkä ystävyys. Äidin sutinointi sattuu tapahtumaan Orvokin sukulaismiehen kanssa. Sivujuonteena kulkee Mallan ystävättären Riitan tarina: entinen raikulityttö on tullut uskoon ja aikoo naimisiin Tuomaksen kanssa, joka pikku hiljaa paljastuu narsistiksi.

Kertomus on kovin vähäeleisesti kirjoitettu ja pidän tyylistä. Turha selittely yleensäkin pilaa kaiken. Vähäeleisyys kuvaa hyvin myös päähenkilöä ja sopii hänen tyyliinsä: Malla on itsekin kovin virtaviivainen ja pelkistetty, jopa tunteettoman oloinen. Yritin olla tulkitsematta tarinaa liikaa, mutta sille nyt en vaan voinut mitään. Näen päähenkilöiden taloudellisen yltäkylläisyyden toimivan kontrastina tunteiden vajeelle. Heille seksi on toimitus, tarpeiden tyydyttämistä vähän niin kuin valmissalaatin hotkaisu tai vessassa käyminen. Malla käy hässimässä vastapäisessä talossa itseään reippaasti nuoremman juuri eronneen poliisin kanssa. Tämä Roy (onko tämä joku vitsi vai viittaus?) on tarinassa aivan statisti ja näyttäytyy tunteellisenä nössönä, joka haluaa jutella silloin kuin Malla haluaa melaa. Tarinan kaari saattaisi olla se, että alussa meille esitetään tunteeton, menevä Malla ja lopussa hän on kokenut jonkin havahtumisen. Kauko kuolee sydänkohtaukseen ja vasta tämä tuntuu liikuttavan Mallaa jotenkin. Orvokki edustaa hänelle jotakin turvasatamaa, lohtua. Orvokki, joka on pienituloinen ja rikollisen kundin äiti. Tarinassa rakennetaan vastakohtia, jotka tuovat esiin oletuksia ja häiriöitä. Rikas-köyhä, riippumaton-takertuva, nuori-vanha, fiini-raadollinen… Jollain tasolla Kauko ja Malla ovat ääripäitä: Kaukolla on Lidlistä ostettu vaatekappale ja hän pitää maasturi-Bemaria munanjatkeena. Malla taas…on Gloria-nainen. Hänen kauttaan tulee esiin, ettei viimeisen päälle treenatun, puunatun, meikatun kuoren alla ole välttämättä onnellista ihmistä, vaan pallo hukassa niin kuin meillä muillakin.