Paskan musiikin ilta
No hei vaan kaikki paskan musiikin ystävät. Tänään tutustutaan kehnoihin listahitteihin. Faktahan on että hyvän musiikin valmistaminen lopetettiin 90-luvulla materiaali- ja mielikuvituspulan vuoksi. Tästä seurasi toinen toistaan kuuloelimille vahingollisempia (s)hittejä. Aloitetaanpa tuubien tuubasta.
https://www.youtube.com/embed/QcIy9NiNbmo” frameborder=”0″ height=”315″ width=”560″>
Kaikki propsit Taylor Swiftille. Naiset jotka tekevät uran miesvaltaisessa huttukoneistossa ansaitsevat hatunnoston. Mutta voi kiasus kun se musiikki on huonoa. Täysin sisällötöntä lauleskelua vailla mitään esteettisiä tavoitteita ja väliin featuring joku, muka-cool (c)rap-artisti ynähtää yo yo. Video on maksanut yhden off-Hollywood -elokuvan verran ja sen tarkoitus on näyttää artistia mahdollisimman vähissä vaatteissa ilman että ihan kaikki limakalvot vilahtaa. Koska se on ”seksikästä” ja myy. Samaa osastoa edustaa Britney Spears ja Iggy Azalea. Kun yhdistetään kaksi lahjatonta saadaan…
Oletteko kuulleet rytmistä? (Ai niin, eihän nämä tee omaa musiikkia, tulkitsevat toisten ”hengentuotteita”) ja dub-vaikutteinen hipstermöykkä ei tarvitse rytmiä, riittää joukko epämääräisiä törähdyksiä ja kurahduksia, joiden tahtiin voi kouristella Louboutineissa tanssilattioilla silikonit hölskyen. Ai mutta miesartistit. Hapannaamainen, itseään täynnä oleva, mumisemista ja yoyottelemista laulamisena pitävä (c)rap-muusikko terottaa meille miten nainen on ennen kaikkea perse, ehkä myös tissit: jotakin mistä on ok puhua alentuvaan sävyyn, sillä se kuuluu genreen ja hei lyriikat on vaan lyriikkaa, nainen on tramboliini. Biisiin on napattu elementtejä kahdesta eri biisistä, joten lähinnä ”lyriikka” lienee omaa tuotantoa.
Nyt joku valveutunut voisi huomauttaa, että kyse on parodiasta, satiirista, sarkasmista. Etkö ole hyvä tyttö kuullut ironiasta? Kysymys kuuluu mielestäni, että ovatko itse rap-artistit kuulleet ironiasta? Sillä tulisi olla jokin kohde jota ivataan. Joskus oli tapana hassutella kliseisen rap-elämäntyylin kustannuksella, mutta kun siitä on tullut valtavirtagenre, josta ei enää ota selvää mitä se parodioi. Se on vähän kuin venytetty vitsi. Vähän niin kuin Manitbois-sarjan toinen uusintakierros.
Jos en olisi näin tuohtunut, voisimme jatkaa aiheesta pitempään, mutta tässä iässä täytyy välttää turhaa raivostumista. Hei taas ensi kertaan!
Stock-Aitken-Waterman – missä olette kun maailma tarvitsee teitä?