Uusi vuosi, vanhat jutut
Päätin olla tekemättä mitään yleviä uudenvuodenlupauksia, jotka rikkoutuvat kuitenkin jo helmikuuhun mennessä. Sitten vituttaa entistä enemmän ja tulee tehneeksi yltiöpäisiä korjausliikkeitä tasapainon saavuttamiseksi. Muistan kun joskus kymmenisen vuotta sitten päätin laihduttaa. Olin kuukauden verran jollakin naurettavalla 1300 päivittäisen kalorin dieetillä ja menetin aneemiset puolitoista kiloa ja hermoni. Seuraavan kuukauden mähkin kaikkea mitä olin kaivannut ja lihoin pari kiloa. Opinko tästä jotain? Yritys on ensimmäinen askel epäonnistumiseen. Eikä tämä ole edes mitään pessimismiä vaan realismia. Ja vieläpä ihan totta! Epäonnistuminen edellyttää yrittämistä. Toisaalta epäonnistumista ei kannata pelätä, sillä yrittämättä ei tapahdu mitään.
Jos nyt jotain kuitenkin lupaisin, niin olisi se armeliaisuuden opetteleminen. Ihminen on lentänyt kuuhun, ei luulisi olevan mahdotonta opetella hyväksymään itsensä sellaisena kuin on.
Tämä aika ei kannusta sellaiseen. Kaikki on mahdollista, joten jokaisen velvollisuus on olla kaikkea ja varsinkin täydellinen. Itsensä pitää ylittää, treenata ja trimmata kaikilla elämänalueilla. Tietoa on saatavilla ja on oltava tosi tyhmä jos ei käytä sitä hyväkseen. On ihan oma vika jos ei omista helikopteria, viittä asuntoa, upeaa uraa ja perhettä, puhumattakaan täydellisestä kropasta. Mieli ja ajatusmaailmakaan eivät saa enää olla rauhassa. Luin juuri Aamulehden viikonloppuliittestä, että ajatuksiakin pitää treenata. Ihminen on hitto vie vastuussa siitä mitä korvien välissä tapahtuu! Ymmärrän että näille puheille on oikeutuksensa. Onhan se ihan tyhmää olla tyhmä ja toimia tyhmästi, jos voi olla sitä, tai tätä tai mitä vaan niin miksei ihminen voi toimia omaksi hyväkseen kun kerran kaikki työkalut siihen on saatavilla jos vaan vähän viittii! Ja on kyllä ihan itsestään kiinni, kaikilla meillä on 24 tuntia vuorokaudessa ja ihan voi katsoa peiliin miten ne käyttää.
Niin. Silloin kun loppuunpalaminen jo koputteli tiipiini ovella, joku terveydenhoitoalan ammattilainen sanoi, että muista olla nyt itsellesi armollinen. En ymmärtänyt sitä. Miten niin armollinen, pitää painaa pitkää päivää ja olla super, ei tässä nyt mitään nyhväilyä ehdi. Pitää takoa kun rauta on kuuma.
Se opetellaan kantapään kautta. Suurta ajattelijaa Homer Simpsonia jälleen lainatakseni ”just because you can doesn’t mean you should.” Vaikka rauta olisi kuuma, sitä ei tarvitse takoa. Vaikka voisi venyä joka suuntaan niin ei ole pakko. Miten tylsää olisi jos me olisimme täydellisiä ja toimisimme aina kauaskantoisesti, järkevästi ja fiksusti? Jos joku kykenee johonkin, ei tarkoita että kaikkien pitäisi.
No, ei tää niin vakavaa ole. Vai mitä Ylvis?