Oppitunteja
”Sì, parlo un po´ di italiano.” ”Non parlo italiano.” Molemmat ovat lauseita, jotka olen päästänyt suustani monta kertaa kahden viikon Milanossa asumiseni aikana. Mutta kumpi on totta? Molemmissa on perää, mutta ehkä ensimmäinen on lähempänä totuutta. Joskus tilanne vain vaatii sen, etten muka ymmärrä mitä joku tyrkyttäjä kaupungilla yrittää kaupata. Fakta on se, että opiskelin lukiossa italian kielen lyhyen oppimäärän, 8 kurssia, ja kirjoitin ylioppilaskirjoituksissa siitä todistukseni heikoimman arvosanan B:n. Tämä tapahtui vuonna 2009. Sen jälkeen en käyttänyt kieltä satunnaisten Italian Vogue-lehtien lukemisen lisäksi kolmeen vuoteen, kunnes syksyllä 2012 menin yliopiston kielikeskuksen järjestämälle kurssille. Kävin vain 2- ja 3-kurssin, sillä ensimmäiselle kurssille en ehtinyt ja viimeinen neljäs kurssi jäi kesken muiden kiireiden takia. Olen siis opiskellut italiaa yhteensä 10 kurssia. Ja miksi? No koska näin sen pitikin mennä.
Italian kielioppi on peruspiirteiltään minulla hallussa. Teoriassa. Mutta siinäpä se ongelma piileekin. Kieliopin hallinta saa minut miettimään liikaa, ja yrittämään liikaa. Lopulta en saa sanotuksi mitään. Ja jos mietitte miltä kuulostaa, kun joku puhuu todella huono suomi, niin siltä minä kuulostan italialaisten korvaan. Ei kovin viehättävää. Esitin aluksi italialaiselle kämppikselleni, etten oikeastaan puhu italiaa, mutta totuus paljastui hyvin pian, ja nyt käymme jo osan keskusteluista italiaksi. Kämppikseni on myös ottanut tavaksi mainostaa kaikille vierailleen, kuten eilisiltana siskolleen, että puhun italiaa… Puhuminen ja ymmärtäminen helpottuvat joka päivä. Eniten kieltä käytän kuitenkin kodin ulkopuolella. Jokainen pienikin sananvaihto italiaksi tuntuu palkitsevalta. Eniten jäässä puhumisen kanssa olen silloin, kun tiedän keskustelukumppanin osaavan myös englantia. Esimerkiksi CrossFitissä sanon harvoin mitään italiaksi, vaikka ymmärrän aika hyvin mitä valmentajat puhuvat. CrossFit-tunnit ovat muuten hyviä italian oppitunteja. Ainakin ruumiinosien ja liikkumisen sanastot karttuvat. ”Su, giù”. ”Ylös, alas”.
Olin eilen ensimmäisellä luennolla yliopistolla. Kurssin nimi on Materials experience, ja se on tarkoitettu kaikille design-alojen opiskelijoille, ei siis vain muotisuunnittelun opiskelijoille. Kurssi on englanninkielinen, kuten on myös toinen tälle lukukaudelle valitsemani kurssi Fashion Design Studio, joka on massiivinen 18 opintopisteen kokonaisuus. Tulkintani mukaan sen pitäisi keskittyä urheiluvaatetukseen, mikä on meikäläisen erityisalaa. Lisäksi valitsin yhden Workshopin, jonka pitäisi olla italiaksi. Minulla oli vähän vaikeuksia (vaan ei yhtä paljon kuin monilla muilla) vaihto-opiskelijoiden kurssisuunnitelman täyttämisen kanssa, mutta luulisin sen nyt olevan ok. Huomenna tai ylihuomenna pitää vielä käydä näyttämässä sitä kv-asiaintoimistossa. Kivaa pitkästä aikaa opiskella! Sain vihdoin Lapin yliopistolta opintopisteet palauttamistani rästitehtävistä (2 päivää ennen Milanoon lähtöä pistin postiin) taidehistorian sivuaineeseen, joten nyt olen valmis taiteen kandidaatti! Tutkintotodistus vaan pitää vielä anoa. Kaikki Politecnicossa valitsemani kurssit ovat maisterivaiheen kursseja, joten johonkin suuntaan sitä opinnotkin tästä etenevät.
Kaksi viikkoa on mennyt aika tavalla lekotellessa, mutta nyt on aika käydä tositoimiin. Ensin CrossFitin kanssa, sillä tänään minulla on ensimmäinen OnRamp-kurssin jälkeinen tunti. Nimilista näytti aika maskuliiniselta jälleen kerran, joten hauska ilta luvassa! Huomenna taas pitäisi olla luento yhdeksästä viiteen, joten opiskelukin alkaa vihdoin kunnolla.
Tässä pari turistikuvaa kännykästä muistoksi löysäilypäiviltä. Eli Duomo näkyy kuvissa. Kieltämättä aika kaunis tölli. Sisällä en ole vieläkään käynyt.
To speak Italian after 10 courses is not as easy as it could be. But everyday I learn a bit more. Today is my first CrossFit class after the OnRamp and tomorrow I should start studying seriously. Below photos from the days I had no responsibilities.
