Muutto Milanoon ja ensireaktioita

Allora. Oon asunut Milanossa vasta 2 päivää, ja nyt jo kaikki tuntuu tosi kotoisalta. Koska kahteen vuorokauteen on mahtunut vaikka mitä kokemuksia ja oivalluksia, aloitetaan alusta.

 

Sain ensimmäisen kasteen kielikylpyammeeseen jo lentokoneessa, kun viereeni änkesi kaksi italialaista nuorta miestä, jotka keskustelivat koko matkan. Ei siinä mitään, mutta olisivat puhuneet edes mulle! Ihmettelin vielä tuolloin, miten joku voi puhua 3 tuntia putkeen, mutta enää en ihmettele. Italialaiset voivat. Toisella pojista oli muuten kimein miesääni mitä olen koskaan kuullut. Raukkaparka.

Lennolla parasta oli Alppien yli lentäminen. En ollut koskaan ennen nähnyt vuorta. Siinä niitä nyt oli. Tuonne on päästävä ja pian.

Toiseksi parasta oli stuertti nimeltä Pedro.

Lensin Tampere-Pirkkalan asemalta Milano-Bergamoon, joka on 45 km Milanon keskustasta. Ryanair taisi huijata multa 6 euroa, sillä en nähnyt missään mitään Ryanairin busseja, jonka kyydistä olin etukäteen maksanut. Tunnin mittainen bussimatka, joka mut Milano Centraleen (päärautatieasema) lopulta toi, maksoi 5 euroa. Jos Suomessa bussikuskit on ”hulluja”, niin italialaisilta kollegoilta voisin evätä ajokortit saman tien. Onneksi väsytti niin, että torkahtelin aina kun kyyti oli tasaisempaa.

Ensimmäinen huomattava asia maahan saavuttuani: kuumuus. Täällähän on kesä! Lähdin aamulla Suomesta bleiseriin, nahkatakkiin, hanskoihin ja kaulahuiviin pukeutuneena, mutta kaiken tuon sai riisua heti Bergamossa.

Centralella mua oli vastassa toinen kämppiksistä, englantilainen Lena. Sanoin, että olin ajatellut ottaa taksin, mutta kämppikseni vakuutti mut, että saadaan kahdestaan mun 35 kiloiset matkatavarat kyllä bussilla kotiin asti. Hän oli kivasti ostanut mulle lipunkin valmiiksi. Bussipysäkillä odotettiin 8 minuutin välein kulkevaa bussia parikymmentä minuuttia. Kun bussi saapui se oli aivan liian täynnä, että oltaisiin mahduttu laukkujen kanssa sisään. Seuraava bussi tuli heti perään, ja päästiin matkaan. Ennen ensimmäistäkään risteystä bussi pysähtyi, ja kuski häipyi jonnekin. Jonkin aikaa siinä ihmeteltiin, kun liikenne seisoi, eikä bussikuskia näkynyt missään. Lena meni monien muiden matkustajien tavoin ulos katsomaan mitä tapahtuu, kun kuski ei suvainnut tulla informoimaan meitä. No onnettomuushan siellä oli tapahtunut, minkä päättelimme vilkkuvista valoista, ja kaikkien peräkkäin seisovien bussien kuljettajat juorusivat ulkona keskenään. Käveltiin helteessä takaisin Centralelle, ja otettiin taksi. Se vei kotiovelle, ja kustansi 9 euroa. (mainitsen näitä hintoja sen takia, että mulle on kerrottu Milanon olevan hirrrrrveän kallis paikka. No ei tähän mennessä oo ollut yhtään kalliimpi kuin vaikkapa Helsinki)

 

Tällaisen läpi mennään meidän kotiin. Sisäpihalle ja sitten siitä. Aika ihana.

 

 

Kotikatu. Ei kuitenkaan meidän talo näy kuvassa, koska se on ulkopuolelta aika ruma. Ja nyt ihan yksityisyyssyistäkin.

Olin koko iltapäivän yksin kotona kämppisten ollessa töissä. Lähdin käppäilemään lähikortteleille, ja fiilistelin sopivasti kuumottelevaa auringonpaistetta. Sain tuolla matkalla ensimmäiset ”bella biondina!”-tervehdykset. Asuinalue ei ole Milanon kauneimpia, mutta sympaattinen ja kaikin puolin mukava se on. Yliopistolle on matkaa alle kilometri, ja bussi keskustaan lähtee 50 metrin päästä kotiovelta, joten sijainti on loistava.

Eka ilta meni kämppiksiin ja uuteen kotiin tutustuessa. Toinen kämppis Fabio (tarviiko kansalaisuutta mainita?) vei meidät heti alkajaisiksi juoksulenkille. Oli aika jännä fiilis juosta kahden vasta tavanneeni ulkomaalaisen kanssa Milanon kaduilla ja puistoissa, kun vasta aamulla olin herännyt koti-Suomesta. Korvaukseksi menetetyistä kaloreista Fabio kokkasi meille illallisen. Mulla oli tietysti aivan sairas nälkä siihen aikaan, kun italialaisilla on tapana syödä illallista, eli noin klo 21. Ensimmäisenä ruokalajina (il primo) oli pastaa, ja pääruokana (il secondo) pihviä ja salaattia. Ruokailujärjestys vaatii totuttelua.

Ruokapöydän päällä on tällanen siisti lamppu. Ja räikeän oranssi seinä.

 

Toisena päivänä kävin kampuksella palloilemassa ja yrittämässä ilmoittautumista ensimmäisen kerran. Asioiminen italialaisissa virastoissa ja muiden virallisten asioiden hoitaminen vaatii erillisen postauksen. Tulossa pian. Joka tapauksessa kampus on upea! Päivällä en kantanut kameraa mukana, joten pari kännykkäräpsyä siltä reissulta. Illalla menin kampukselle uudemman kerran vaihtareille järjestettyyn konserttiin. Vielä en lähtenyt piiritanssiin mukaan. Menin mieluummin yksin oluelle kampuksen baariin. Yksin kunnes mut kutsuttiin liittymään yhden naisen ja kuuden toinen toistaan kuumemman miespuolisen italialaisopiskelijan seurueeseen. Melkein lähdin niiden kanssa bilettämään, kun kerran pyydettiin, mutta meninkin nukkumaan. Tää kuumuus sekoittaa mun pään.

Järkyttävän ruma kuva oikeesti aika siistinnäköisestä design-alojen rakennuksesta (jos tulkitsin oikein mikä rakennus on kyseessä, totuus selvinnee pikapuoliin).

 

Piirileikki a’la Erasmus.

 

A very short translation in English:

Two days in Milan and already feels like home. The Alps, my new home and the university campus. Roommates are the best and the weather is HOT. And the boys are as well.