”Pitää tehdä töitä, muuten kuolee”

”Jobba bör man, annars dör man” kuulin naisäänen sanovan kovaan ääneen kuulumisia kysyneelle tuttavalleen Stadsmissionin kirpparilla pukukoppini ulkopuolella, jonka sisäpuolella itse tunsin piston sydämessäni. Vaikka nainen ei lausetta minulle sanonutkaan, tuli minulle sellainen olo, että tämä oli nyt merkki siitä, ettei työttömän sovi haahuilla kirppareilla. Olen tosin luullut, että kyseistä sanontaa käytetään vain muodossa ”Äta bör man, annars dör man” eli ”Pitää syödä, muuten kuolee”.

Painelin kirpparilta vastapäiseen kahvilaan, jossa tilasin ihan selvällä ruotsin kielellä ”Cashew créme” -nimisen, jugurttimaisen asian lasipurkissa, mutta sainkin avokadoleivän (avokado macka), enkä viitsinyt edes valittaa. Ajattelin: ”Universumi kyllä tietää mitä tarvitsen, ehkä se on juuri avokadoleipä, eikä mikään cashew-kerma”. Onneksi en valittanut, sillä sama minua virheellisesti palvellut nuori nainen tuli hetken kuluttua kysymään haluanko ilmaisen leivonnaisen. Tuijotin kakkua kiusallisen kauan, ennen kuin sain nostettua katseeni ja sanottua ”mielelläni kiitos”. Tietenkin kaikki muutkin kahvilan asiakkaat saivat leivonnaisen, enkä minä ollut mitenkään erityinen tässäkään tapauksessa, mutta halusin kuitenkin ajatella jälkiruuan olleen kahvilan tapa hyvittää virhe, josta työntekijät eivät olleet edes tietoisia.

Olen siinä mielessä hemmoteltu, että edellinen työpaikkani oli ihan unelmaduuni. Sain työn perinteisen hakuprosessin ulkopuolelta määrätietoisuuteni, kovan työn ja parin sattuman kautta. Tämä on siis ensimmäinen kerta, kun haen oikeasti töitä yliopistosta valmistumisen jälkeen. Tämä on myös ensimmäinen kerta, kun minulla ei ole määriteltyjä tavoitteita, unelmia, suunnitelmia urani suhteen. On vain satunnaisia innostuksen hetkiä, jotka haihtuvat yhtä nopeasti kuin ilmestyvät. Siksi koen työnhaun juuri nyt pilviseksi, harmaaksi massaksi, josta en saa mitään otetta. Edes avokadoleipä ei tarjonnut vastauksia tällä kertaa.