Oman arjen laaduntarkkailua
Iso elämänmuutos on ihan nurkan takana. Ensi viikon jälkeen näpyttelen näppäimistöä työpaikan toimistotuolissa enkä kotona sohvannurkassa. Jaiks!
Mielessä on pyörinyt, miten arkemme säilyy tasapainoisena ja miten perheemme ottaa muutoksen vastaan.
***
Olen huomannut monien ajattelevan, että ihminen voi olla pelkästään loistava työntekijä tai vaikka loistava äiti. Mutta miksi elämässä pitäisi panostaa vain yhteen asiaan?
Kävin aikoinaan urheilulukion ja siellä sai huomata, että kaikista lahjakkaimmat urheilijat olivat myös koulumenestyjiä. He yhdistivät monet päivittäiset harjoitukset, säännöllisen ruokailun, tentteihin lukemisen ja ehkä jopa työnteon. Samaan aikaan he olivat todella seurallisia ihmisiä, joilla oli paljon kavereita. Ja löytyyhän tästä ihan tunnettujakin malliesimerkkejä. Ajatelkaapa vaikka Alexander Stubbia.
Minä haluan olla samaan aikaan hyvä äiti, vaimo ja työntekijä. Sekä tietenkin ystävä, lapsi ja sisko. Ja etenkin olla hyvä omana itsenäni ja pitää kiinni itselleni tärkeistä asioista. Ei sen kovin vaikeaa pitäisi olla, sillä niin tein ennen omaa lastakin.
Harvemmin ihminen kuolinvuoteellaan varmaan ajattelee, että hyvä kun uhrasin koko elämäni työnteolle (tai jollekin muulle asialle).
***
Aika on tosin vain rajallista, joten pientä suunnitelmallisuutta arjen tasapainoilu vaatii. Suurin haaste tulee olemaan yöunen laatu, kun kotona on alle vuoden vanha lapsi.
Teen säännöllistä työtä virka-ajan puitteissa. Aion kulkea työmatkani pyörällä ja matkaa kertyy päivässä noin 10 kilometriä. Polkiessa saan hyötyliikunnan lisäksi mukavasti raitista ilmaa, silmät auki ennen töihin menoa ja ajatukset nollattua ennen kotiin tuloa. Tärkeää on, että syön työpäivien aikana hyvin enkä yritä selvitä vain kahvikupilla ja pikakaurapuurolla. Vitamiinikuurikin on jo aloitettu. Työpäivän jälkeen poika on hereillä vielä nelisen tuntia ja ehdinpä nähdä häntä luultavasti hereillä jo ennen töihin lähtöä. Töiden jälkeen ehdimme vaikka ulkoilla perheen kesken, leikkiä, nähdä kavereita tai ihan vaan olla ja löhöillä. Irtisanoin kuntosalikorttini ja aion korvata salikäynnit jatkamalla vaunulenkkeilyä pojan kanssa ja uintia muutaman kerran viikossa joko ennen työpäivää tai pojan mentyä nukkumaan.
En siis aio töihinpaluustani huolimatta olla vapaa-ajalla liiskaantuneissa crockseissa kulkeva rasvatukkainen äiti, joka huutaa lapselleen ja on väsynyt parisuhteeseensa ja omaan elämäänsä. En aio, en! Jos touhu alkaa näyttää siltä, on aika ottaa itseni kanssa pieni kehityskeskustelu ja pohtia mitä voisin tehdä paremmin, jotta homma toimisi.
Ugh!
Miten te muut vanhemmat olette selviytyneet vauva-ajan ja työn yhdistämisestä?
***
P.S. Otsikon ajatus on lainattu Anna Perhon Superarkea!-kirjasta, jonka haluaisin pikapikaa vielä ehtiä lukaisemaan.
P.P.S. Voitte varmasti kuvitella, kuinka paljon poika on saanut viime päivinä suukkoja ja halauksia eroahdistusta jo nyt potevalta äidiltään.
P.P.P.S. Kuvasarja viimepäivien superarkea: jäiden lähtöä, vauvan kävelyharjoituksia kengät jalassa, uutta Ainon suklaista mokkaunelma -jätskiä, makkaranpaistoa pulkkamäessä, kevään ensimmäiset terassikahvit kotona… <3