1. hääpäivä ja parisuhteen tilannekatsaus

Me olemme mieheni kanssa nyt vuoden vanha aviopari. 

Hääpäivä oli hyvä syy viettää aikaa pitkästä aikaa kahdestaan ja vieläpä Helsingissä. Nukuimme hyvin hotellin pehmeissä lakanoissa, söimme ihanissa paikoissa ja kiertelimme ilman määränpäätä.

Myöhään illalla istuimme rannalla ja katselimme ranskalaista perhettä. Hieman lastamme vanhempi poika nauroi hengästyäkseen, kun vanhemmat leikittivät häntä. Kyynel tuli silmään, kun ikävä omaa lasta kohtaan valtasi mielen. Tätä välikohtausta lukuunottamatta, erossa oleminen lapsesta sujui yllättävät hyvin.

Keskustelimme mieheni kanssa paljon rannalla istuessa. Etenkin parisuhteemme tilasta. Aina sanotaan, että vauvavuosi on raskasta aikaa parisuhteelle. Meille se ei ollut. Vauvavuosi tuntui ihanalta ja yllättävän kevyeltä. Mutta minun palattua työelämään, keveys oli poissa. Ei ollutkaan niin helppoa pyörittää arkea pienen lapsen ehdoilla, käydä töissä, harrastuksissa ja nähdä ystäviä, kun samalla molemmat kärsivät univelasta.

Meidän liittomme on varmasti vahvempi kuin koskaan. Mutta kun on viettänyt vuoden pilvilinnoissa, ei pudotus maahan tuntunut kovin pehmeältä. Nyt muutaman kuukauden jälkeen arki alkaa normalisoitua, eikä pienetkään asiat arjessa tunnu enää niin mullistavilta.

Kesälomalla on taas muistunut mieleen, että mehän voimme pelata pihassa sulkapalloa lapsen nukahdettua. Voimme katsoa leffan nojaten toistemme syliin nojaten.  Voimme sulkea puhelimet ja tietokoneet, pelata lautapelejä, saunoa, soittaa musiikkia… Vaikka perheaika on parasta aikaa, joskus on hyvä keskittyä pelkästään siihen omaan rakkaaseen. Hän on paras ystäväni, tukeva kallioni ja ilma jota hengitän. Hän palauttaa minut maanpinnalle ja vetää minut rantaan, jos tilanne sitä vaatii. Ilman häntä en olisi minä. Ilman häntä en olisi mitään. 

Häämuistoja olen käynyt läpi täällä, täällä ja täällä. Ja hieman erilaisesta häämatkasta kirjoittelin täällä.