Äiti-tunne, maailman suurin tunne

Viimeiset viisi kuukautta olen ollut äiti ja maailman onnellisin ja rakastunein sellainen. Mutta nyt vasta ihan kunnolla tajusin asian – jos tiedätte mitä tarkoitan. 

Jo raskausaikana kutsuin itseäni äidiksi masulle jutellessa. Ja viisi kuukautta olemme mieheni kanssa puhuneet meistä kolmannessa persoonassa. ”Äiti tekee nyt ruokaa”, ”anna isille hali” jne. Hassua! 

MUTTA, nyt vauva on ollut ensimmäistä kertaa kipeä. Viikonloppuna puhkesi kaksi hammasta, joka aiheutti kipua ja lämpöä. Sen lisäksi hän sai kovan flunssan ja kuumetta. Kahden terveyskeskuskäynnin jälkeen turvauduimme yksityiseen lastenlääkäriin – onneksi. Saimme asianmukaiset lääkkeet ja olo on alkanut selvästi helpottaa.

Mutta se tunne – äiti-tunne. 

Kun pitää lapsesta kiinni lääkärissä tutkimuksen ajan, kun joutuu imemään paksua limaa hänen sieraimistaan, kun antaa lääkettä pienelle itkevälle, kun kokeilee toistuvasti, onko hän lämmin, kun valvoo yöt kuunnellen hänen krohisevaa hengitystään, kun on jatkuvasti toisesta huolissaan… Ja samalla itsellä ajatus tuskin kulkee, kun on myös flunssan kaatama. Silloin se jotenkin iski. Minä olen äiti. Ä-I-T-I. isän kanssa maailman tärkein ja turvallisin. Joka tekisi mitä vain lapsensa puolesta. Ottaisin kaikki hänen kipunsa ja pahan olonsa, kunhan hänellä olisi kaikki hyvin. 

Ja nyt on tosiaan kyse vain ohimenevästä flunssasta. Voin tuskin kuvitella, mitä monet vanhemmat ovat lastensa kärsimysten vuoksi joutuneet kokemaan.

Vanhempana olemiseen kuuluu niin paljon asioita, ettei niitä voi etukäteen ajatellakaan. Mutta sen olen päättänyt, että mitä ikinä vastaan tuleekaan, yritän olla lapselle paras mahdollinen äiti ja tehdä parhaani. Ja niin hänen isänsäkin. 

Tää on rakkautta!