Arki-iltoina
Tervehdys ihanat täältä meidän arjen keskeltä! Jo silloin vanhempainvapaalta töihin palattuani päätin, että arjen kanssa on vain tultava toimeen. Ruuhkavuosien sumu kyllä hiipii väistämättä esiin aina välillä, mutta pääosin meidän arki on pysynyt balanssissa. Mieheni hyvin epäsäännöllinen työ sekä omat työpaineet ja -matkat vievät toki hetkittäin energiaa, jolloin tasapaino työ- ja perhe-elämän välillä saattaa järkkyä.
Sanonta ”sinun arkesi on jonkun lapsuus” on mun mielestä hyvä muistutus kenelle tahansa vanhemmalle. Työstä ja päivähoidosta huolimatta meillä on myös se perhe-elämä, jota haluamme viettää muulloinkin kuin viikonloppuisin. Olen niitä ihmisiä, jotka haluavat elää ja nauttia erityisesti arkena enkä vain kesälomalla tai spesiaaliviikonloppuina. Koska sitähän elämä pääosin on – arkea.
Iltaisin työ- ja hoitopäivän jälkeen me syödään lämmin ateria, jonka jälkeen on muutama tunti aikaa ennen iltatoimia. Saatamme käydä kirjastossa, puistossa, kahvilassa, lenkillä, kyläilemässä tai vaikka luistelemassa. Kotona voimme esimerkiksi pelata, leikkiä, lukea, saunoa, taiteilla tai leipoa. Näemme paljon ystäviä ja harrastamme yhdessä.
Tuo yhteinen aika lapsen kanssa on mun mielestä rentouttavaa, esimerkiksi työasiat jäävät ihan varmasti taka-alalle. Parasta on se, että poika mielellään osallistuu erilaisiin aktiviteetteihin kotonamme. Pyykinpesulta ja astianpesukoneen tyhjentämiseltä kun ei voi arkisinkaan välttyä. On helpompi osallistaa lapsi näihin puuhiin toisin kuin äksyillä jalassa roikkuvalle ja huomiota hakevalle pienelle. Esimerkiksi pojan oma suihkupullo ja tiskirätti antavat itselle hetken siivoussrauhan.
Maanantaina päätin leipoa pojan kanssa korvapuusteja työpäivän jälkeen. Sain äidiltä 90-luvun alusta peräisin olevan Tupperwaren lasten leivontasetin ja poika sai nyt koekäyttää vanhat tarvikkeeni. Taikinan turvotessa katsoimme Pikku Kakkosta ja sitten ryhdyimme yhdessä leipomaan. Pieni toimi pääasiassa maistelijana juoden sulatettua voita, maistaen teelusikallisen kardemummaa ja haukaten uuniin matkalla olevaa herkkua. Hienosti hän rullasi omat puustinsa, voiteli ne kananmunalla ja ripotteli raesokeria päälle. Lattialle menneet hän imuroi rikkaimurilla.
Pitkää pinnaa lapsen kanssa puuhailu kyllä vaatii, kun esimerkiksi jauhot lentävät pitkin keittiötä tai sormivärit kulkeutuvat valkoiselle matolle. Mutta se pinna kyllä kehittyy aika hyvin pikkulapsiarjen keskellä. Joskus pitää vaan oppia ottamaan rennommin ja ennen kaikkea oppia olemaan läsnä tärkeiden ihmisten elämässä ja niiden kaikista tärkeimpien lapsuudessa.
Koen, että meidän arki on melko mukavaa (jos vesivahinkoa tai kotona leijailevaa remonttipölyä ja sahanpurua ei oteta huomiomaan).
Annatteko te arjelle mahdollisuuden?