Kuka minä olen?

Kuka minä olen?

Osallistuin mahtavan #MOMFIE-tiimin järjestämään Secret Santa -blogipostitempaukseen. Sen tarkoituksena on, että salaiset blogiystävät muistavat toisiaan joululahjoilla. Koska suuri osa tempaukseen osallistujista on minulle ihan tuntemattomia ja minä varmasti heille, päätin kertoa hieman itsestäni. Tämä syksy on ollut blogini puolella vähän hiljaisempaa normaaliin verrattuna, joten viime aikaisista kirjoituksista ei ole ehkä selvinnyt muuta, kuin että alan […]

Vihree on uusi musta

Vihree on uusi musta

Meidän pojan unelma toteutui, kun kävimme taannoin katsomassa Hevisaurusta koko perheen voimin. Mukaan pääsi fiilistelemään myös pojan kummitäti.  Poika kuuli joskus kesällä kappaleen Viimeinen mammutti ja sen jälkeen Hevisaurus on ollut hänelle henki ja elämä. Olemme kuunnelleet ostamamme cd-levyn melkein puhki ja poika osaa kappaleet ulkoa. On huvittavaa kuunnella, kun kaksivuotias huutaa kädet ilmassa: ”Tulkaa katsomaan, nyrkit ilmaan […]

Pallomahan kaasotyyli

Pallomahan kaasotyyli

Olen saanut kunnian toimia kaasona ja seremoniamestarina parhaan ystäväni uuden vuoden häissä. Hääjärjestelyt ovat sujuneet oikein mallikkaasti. Ainoa hankaluus on ollut oman mekkoni löytyminen kasvavasta vartalosta johtuen.  Äitiysmallistot ovat täynnä mekkoja, mutta en ole löytänyt näin tärkeään juhlaan sopivia yksilöitä. Juhlamekon löytäminen perusvaatteiden joukosta on hieman haasteellista, sillä on vaikea arvioida, minkä kokoinen pallomahani on tammikuussa […]

Odotusajan hormonimyrskyt

Odotusajan hormonimyrskyt

Vaikka sitä kuinka on tiedostanut, että kaikki raskaudet ja vauvat ovat erilaisia, tuli tämä toisen odotusajan erilaisuus minulle yllätyksenä. Ensimmäistä lasta odottaessani kolme vuotta sitten kärsin pahoinvoinnista ja olin väsynyt. Loppuraskaus toi mukanaan muun muassa ikäviä raskausmyrkytyksen oireita, iskiasvaivoja ja kohonneita sokeriarvoja. Henkisesti olin kuitenkin hyvin rauhallinen ja leppoisa, enkä saanut missään vaiheessa hormonihuuruisia kohtauksia […]

2,5-vuotiaan lapsen suusta kuultua

2,5-vuotiaan lapsen suusta kuultua

Meidän 2,5-vuotias on alkanut heittämään niin hyviä kommentteja, että oli ihan pakko kirjata niitä ylös. Ihmettelen joka päivä, miten noin pienellä voi olla näin hyvä tilannetaju.    Puin vaatteita, jolloin poika huomasi ehkä vähän mummo-malliset pikkuhousuni:– Äiti, onko sulla vaippa?– Ei, nämä on äidin alushousut.– Bokselit? Olin monta kertaa kehottanut poikaa rauhoittumaan ja nukkumaan päiväunia:– Nyt pitää […]

Tavallinen päivä pienellä hemmottelulla

Tavallinen päivä pienellä hemmottelulla

Pidin perjantaina kauan kaivatun vapaapäivän ihan itseäni varten. Joskus tulee tarve omalle ajalle, kuten tällaisen raskaan syksyn jälkeen. Järkevää olisi huomioida itseään kiirestä huolimatta ihan säännöllisesti, mutta itse tarvitsen näköjään aina jonkinlaisen herätyksen. En edes muista, minkälaista on herätä aamulla ja olla ihan yksin vailla mitään velvollisuuksia. Päätin, että vietän sellaisen eevakolumaisen aamun rauhoittumalla ja […]