Avuntarpeesta

Loppuraskaus on taannut sen, että en pysty enää yksin tekemään raskaampia siivousjuttuja tai kaupassa käymisiä. Esimerkiksi lapsemme viimekertainen lääkärikäynti päättyi siihen, että minä olinkin potilas ja makasin sairaalan käytävällä paareilla valkotakkisten hääräilessä ympärilläni, kun pyörryin ja oksensin vastaanotolle.

Nyt onkin ollut pakko myöntää, että en pysty tekemään kaikkea mitä haluaisin ja tarvitsen joissakin asioissa apua. Mahdollisessa avuntarpeessa on vain yksi hankala puoli – omaa avuntarvetta en aina tunnista tai pysty myöntämään. Meillähän on kuitenkin asiat hyvin, meillä on toisemme ja olemme terveitä. Eihän silloin pidä tarvita apua.

Itse siis vähättelen omaa avuntarvettani, mutta tarjoan kyllä apua ja aikaani muille. Puin muiden ongelmia ja keksin ratkaisuja erilaisiin pulmiin. Autan mielelläni, kuuntelen ja tarjoan lainaan vaikkapa erilaisia lastentarvikkeita.

Oma auttamishaluni on joskus (onneksi vain muutaman kohdalla) kostautunut niin, että hyvätahtoisuuttani on yritetty käyttää hyväksi ja oletetaan automaattisesti, että teen tiettyjä asioita heidän puolestaan. Vastapalvelusta ei yleensä tarvitse odottaa. Ehkä tuollainen itsekkyys on vaikuttanut siihen, että suhtaudun omaan avuntarpeeseeni niin kriittisesti, enkä halua vaivata muita.

Olen kuitenkin onnekseni saanut viime aikoina huomata, miten hienolta tuntuu, kun jotkut ovat huomanneet tämän asioiden kanssa tuskailuni ja tarjoutuneet avuksi. Ystäväni muistutti taannoin, että voin koska vaan soittaa hänelle, jos tarvitsemme kyytiä, pikaista lapsenhoitoapua tai ihan mitä vaan. Hän kertoi aina olevansa vähintään puhelinsoiton päässä. Toiset ystävämme olivat valmiita majoittamaan meidät vesivahingon tieltä omaan kotiinsa. Ja siskoni ilmoitti, että jos tarvitsen apua esimerkiksi lapsen hoidossa tai missä tahansa muussa, hän on aina olemassa. Ihanat! Vaikka tietysti tiedän, että läheiset ovat tukenamme, tuntuu aina mukavalta ja tärkeältä kuulla se.

Avun pyytäminen ja erityisesti avuntarpeen myöntäminen ovat siis minulle vaikeita asioita. Olisikin mukava saada edes pieni annos sellaista itsekkyyttä, että kääntyy muiden puoleen ennen kuin on ihan äärirajoilla jonkin asian kanssa.

Olen ymmärtänyt, kuinka tärkeää kuulumisten ja jaksamisten kysely on ihan keneltä tahansa. Kannattaa myös tarjota edes pientä apua sitä tarvitseville. Hyvää mieltä vaikka flunssakierteessä elävälle lapsiperheelle. Vanhempien muistaminen pienellä lepohetkellä viemällä lapset vaikka leikkipuistoon, voi antaa voimavaroja ja hyvää mieltä pitkäksi aikaa. 
Haluankin sanoa, että kiitos tuhannesti kaikille, jotka ovat meitä auttaneet ja huomioineet! <3