Daddy Cool. Vai sittenkin nykyaikaa?
Liikennevaloissa vanhempi naishenkilö pysäytti miespuolisen ystävämme kertoakseen, kuinka paljon hän liikuttui nähdessään ystävämme työntävän lastenvaunuja.
Alkuviikosta hierojani sanoi, kuinka ihanaa oli nähdä kaupassa mies, joka käveli lapsensa kanssa käsikädessä.
Synnytyssairaalasta kotiuduttuamme neuvolan terveydenhoitaja tuli meille kotikäynnille. Hän pidätteli kyyneleitä, kun mieheni avusti minua laittamalla vastasyntyneen rinnalleni.
Ja voi niitä hymyjä ja liikuttuneita katseita, kun mieheni työntää kaupassa vaunuja tai kantaa vauvaa rintarepussa. Ja vieläpä suukottelee kaikkien nähden!
****
En väitä, että oma mieheni olisi ainutlaatuinen isä. Meille ja varmasti valtaosalle nykyajan nuorista perheistä isän osallistuminen lapsenhoitoon on aivan tavallista. Olen kuullut, että 10-20-30 vuotta sitten monessa perheessä isät eivät koskaan ole vaihtaneet edes vaippaa lapselleen.
Olemme pariskuntana onnistuneet vauva-arjessa tähän asti mielestäni älyttömän hyvin, vaikka mieheni tekee päivätyön lisäksi harrastuksesta poikinutta työtä ja työpäiviä mahtuu seitsemänpäiväiseen viikkoon joskus jopa kahdeksan.
Meille yhteinen aika on myös vauva-aikaa ja sen lisäksi molemmat saavat tehdä omia juttujaan. Meillä ei ollut valmiita suunnitelmia tai tavoitteita ennen vauvan syntymää. Jokainen vaihe ja haaste on otettu vastaan ja hoidettu niin kuin parhaiten ollaan osattu, olemme muodostaneet omia tapoja ja tietyt vastuut ovat jakautuneet automaattisesti. Emme ole kokeneet vauva-arkea työnä, perheemme on vain täydentynyt yhdellä jäsenellä ja vaatii jatkuvan huomiomme.
Kiireisen alun jälkeen mieheni saa kokea pian vauva-arjen täysipäiväisesti, kun hän jää isäkuukauden jälkeen hoitovapaalle. Hän on lapsen kanssa kotona ainakin 9 kuukautta. Ja ihan omasta tahdostaan. Neuvolassa saimme tästä hyvästä pienen ihmettelyn jälkeen hurraa-huudot. Kuulemma niin hienoa ja harvinaista.
****
Minkälainen isä-kuva ihmisillä on ennenvanhaan ollut, kun jopa 50-vuotiaiden mielestä isä lapsen kanssa on niin liikuttava ja harvinainen näky? Meille itsestäänselvää, mutta joillekin ennenkuulumatonta ja -näkemätöntä.
(Älkää ottako tätä yleistämisenä. Tasa-arvoisia ja ei niin tasa-arvoisia vanhempia on ollut aina. Mutta suunta on selvästi se, että nykyään äitien ja isien tasavertaisuus vanhempina alkaa olla selviö ja se näkyy myös katukuvassa.)
Voimme siis tasa-arvoisessa vanhemmuudessa elävät olla onnellisia puolisoistamme. Hyvä me!