Ensimmäinen viikko päivähoidossa
Meidän pienokaisesta tuli tällä viikolla ”iso poika”, kun hän aloitti päivähoidon. Mainitsinkin jo aiemmin, että meillä oli hyvä tuuri hoitopaikan suhteen.
Ensimmäinen hoitopäivä perhepäivähoidossa oli siis viime tiistaina, jolloin menimme sinne koko perhe tutustumaan. Samassa paikassa aloittivat myös yksi hieman vanhempi ja yksi hieman nuorempi lapsi. Neljäs aloittaa myöhemmin talvella.
Hoitopäivä alkoi aamiaisella rennoissa merkeissä. Keittiön tv:stä tuli aamun Pikku Kakkonen ja lapset söivät puuroa ja leipää. Sen jälleen hoitaja vei lapset yksitellen potalle, jolloin muut leikkivät nätisti toisiinsa tutustuen.
Koska poika ei edes huomannut olemassa oloamme, lähdimme muutaman tunnin kuluttua käymään kotona. Hän vähän ihmetteli, mutta jatkoi sitten leikkejään. Minulta kyllä pääsi itku, kun tajusin, ettei tuo pieni tarvitsekaan meitä enää niin paljon.
Palasimme kahden tunnin päästä, ja hoitajan mukaan lapsemme oli syönyt itse kaikki tarjotut ruoat ja käynyt hienosti potalla muutaman kerran. Vanhemmasta pojasta oli tullut hänelle hyvä leikkikaveri.
Keskiviikkona minä menin töihin ja mies meni hoitoon pojan kanssa. Kun mieheni oli muutaman tunnin kuluttua lähtenyt, oli pieni hieman itkenyt, mutta itku oli loppunut jo ennen oven sulkeutumista. Keskiviikkona edessä olivat myös päiväunet ja poika oli nukkunut matkasängyssä 1,5 tuntia ja syönyt taas hyvin. Mies haki hänet heti päiväunien jälkeen kotiin.
Torstai toistui samalla kaavalla kuin keskiviikko. Illalla poika tosin oli aikaisempaa takertuvaisempi ja yöllä hän huusi suoraa raivohuutoa unissaan. Lopputuloksena nukuimme koko perhe patjalla lattialla, jolloin pieni sai olla aivan lähellä meitä ja rauhoittui.
Perjantai-aamuna oli minun vuoroni viedä hänet hoitoon ja jättää hänet sinne yksin. Poika oli iloinen siihen asti, kunnes annoin hänet hoitajan syliin ja kerroin meneväni töihin. Itku tuntui niin järisyttävän kamalalta, etten voi edes kuvailla sitä. Siinä kohtaa myös itselleni tuli itku, jolloin hoitaja lähestulkoon veti oven nenäni edestä kiinni. Itku oli kuulemma loppunut heti, kun olin lähtenyt pihasta. Itse ajoin auton lasit huurussa töihin, kun omasta itkusta ei meinannut tulla loppua.
Perjantain ja lauantain välinen yö toistui pojalla edellisen yön tapaan itkien ja meidän vieressä poikkeuksellisesti nukkuen.
Nyt jännittää, miten ensi viikko sujuu. Otin maanantaiksi vapaapäivän, sillä minulla on sen jälkeen edessä kahden päivän työmatka. Mieheni taas on iltavuorossa, joten tarvitsemme tuolloin hoitoapua vanhemmiltani.
Normaalisti pojan hoitopäivät ovat noin klo 7.30-16, ja minä kuljetan häntä.
Ensimmäisen viikon jälkeen on ihan hyvä mieli tästä uudesta arjesta. Irtautuminen lapsesta on varmasti kovempi paikka meille vanhemmille, eikä mikään ole vielä äitinä ollessa tuntunut niin pahalta kuin tuo perjantainen itkukohtaus. Jätän pojan kuitenkin ilomielin hoitoon pienen ryhmän kanssa rauhalliselle omakotitaloalueelle ja vieläpä tutulle hoitajalle.
Blogeja lukiessa olen huomannut, että monen muunkin esikoinen on aloittanut näin vuoden alussa hoitotaipaleensa. Miten on sujunut?