”Kato äiti, kato”

Pienen lapsen silmin maailma on täynnä ihmeellisiä asioita.

Asumme noin neljän kilometrin päässä kaupungin keskustasta omakotitaloalueella. Vaikka alue on taajaan asuttu, myös kaikenlaiset eläimet ovat päättäneet pesiytyä tänne. Kotipihassa temmeltää vuodesta toiseen ainakin fasaanikukko haareminsa kanssa, kesyjä oravia sekä iso (ja pelottava) sepelkyyhky. 

Pojasta onkin kasvaessaan tullut todellinen eläinbongaaja. Hän rientää oitis ikkunalle, kun kuulee fasaanin soidinhuutoja. On meinaan sen verran kovaääninen tipu, että ääni kuuluu hyvin sisälle asti. Ikkunalla poika huutelee ”kato äiti, kato”, että minäkin varmasti näkisin ne. 

Ulkona ollaan muutaman kerran käyty tuijotuskilpailua oravien kanssa. Ne eivät tunnu pelkäävän meitä lainkaan, ja joskus olen jopa pelännyt, että ne tulevat sisälle asti. Itselle mieluisin yllätys on ollut, kun tikka on naputtanut talomme edessä olevaa puista lyhtypylvästä. 

Kaatosateen ja ukkosmyrskyn jälkeen bongasimme kuvassa olevat kaverit ikkunan takaa. Ja katsokaahan noita raparpereja! Kasvoivat sateen myötä varmaan puoli metriä. Nam. <3

Ei meitä kovin helpolla saisi enää kerrostaloon asumaan. :)