Kuka minä olen?
Osallistuin mahtavan #MOMFIE-tiimin järjestämään Secret Santa -blogipostitempaukseen. Sen tarkoituksena on, että salaiset blogiystävät muistavat toisiaan joululahjoilla.
Koska suuri osa tempaukseen osallistujista on minulle ihan tuntemattomia ja minä varmasti heille, päätin kertoa hieman itsestäni. Tämä syksy on ollut blogini puolella vähän hiljaisempaa normaaliin verrattuna, joten viime aikaisista kirjoituksista ei ole ehkä selvinnyt muuta, kuin että alan olla tukevasti raskaana. 😀 Blogini keskittyy muutenkin paljon arkeemme, eikä minuun itseeni.
Mutta nyt siis esittelyssä minä. Olen vielä hetken aikaa onnellisesti alle 30-vuotias, mutta pieni ikäkriisi voi yllättää minut ensi vuonna. Perheeseeni kuuluu ihana aviomies ja meidän 2,5-vuotias poikamme. Toisen lapsemme laskettuaika on pääsiäisen tienoilla.
Tällä hetkellä elämäämme kuvastaa ne paljon puhutut ruuhkavuodet ja odotan taas innolla tulevaa äitiyslomaa. Viihdyin ensimmäisen lapsen kanssa todella hyvin kotona ja nautin kiireettömyydestä. Työn ja perhe-elämän yhdistäminen on välillä haastavaa, varsinkin minun kaltaiselleni ihmiselle, joka haluaa tehdä kaikessa aina parhaansa. Työstäni voinkin kertoa sen verran, että olen viestintäalalla ja pidän työstäni todella paljon. Saan olla kehittämässä ja tuottamassa asioita, jotka vaikuttavat oikeastaan meihin kaikkiin suomalaisiin.
Rakastan siisteyttä. Meillä ei oikeastaan koskaan näe likapyykkikasoja tai leluja pitkin poikin asuntoa. Ainakaan vielä. Täällä Lilyssäkin puhutaan usein kiiltokuvamaisista blogeista ja kotien parhaiden puolien esittelystä. Itse olen kuitenkin sellainen ikiliikkuja, joka heiluu paikasta toiseen, kerää tavaroita ja siistii paikkoja, että sotkua ei vaan kerry. Olen ollut sellainen pienestä asti, että ympäristöni pitää olla järjestyksessä. Mikään kiiltävä taideteos ei kotimme kuitenkaan ole vaan perussiisti.
Olen melko tarkka kaikesta materiaalista. Suosin kestävyyttä ja laatua niin tavaroissa kuin vaatteissakin ja inhoan kaikkea turhaa roinaa. Silmäni ja sieluni lepäävät katsellessa kaunista suomalaista designia ja tyhjiä pöytätasoja. Inhoan tavarapaljoutta ja monimutkaisia muotoja omassa kodissani. ”Yksinkertainen on kaunista” on mottoni kaikkeen materiaaliin liittyen. Se, että suosin laatua ja kestävyyttä, ei tarkoita että kaiken pitäisi olla kallista. Vaikka ostan paljon esimerkiksi käytettyjä lastenvaatteita, tarkistan aina, mitä materiaalia tuote on.
Kiljaisen ilosta, kun saan lahjoja, joissa on tarina, jotka ovat itse tehtyjä tai joissa on selkeästi ajateltu minua. Viime kerralla sain blogipostitempauksessa Puutalobabyn Kristaliinalta itse tehdyt villasukat minulle ja pojalleni. Lahja oli aivan ihana! Isoisiltäni saatu vanha haitari ja itse tehty puinen korulipas ovat aarteitani. Olen myös säilönyt mummun kutomia ja virkkaamia lapasia, villasukkia ja pöytäliinoja. Anopilta kaksi vuotta sitten saatu koru on lahja, josta olen mennyt liikutuksesta sanattomaksi. Sen saatuani tunsin itseni todella tärkeäksi.
Jos kuvailisin tyyliäni joillakin esineillä, valitsisin pelkistetyn mustavalkoisen raitapaidan, Iittalan kirkkaan kartiolasin, Alvar Aallon suunnitteleman jakkaran, itse tehdun puulelun, Fazerin sinisen suklaalevyn tai vaikka jouluisen olkikoristeen. Yksinkertaista ja kaunista.
Mottoni on, että onnellisuus on matka, eikä määränpää. Niinpä yritän ruuhkavuosista huolimatta tehdä arkenakin nautinnollisia asioita, jotka voivat olla esimerkiksi hemmottelua ja yhdessä oloa. Kirjoitin muutama vuosi sitten arjen luksuksesta ja se kuvaa minua edelleen oikein hyvin. Varsinkin pienen lapsen äitinä olen havahtunut siihen, että pelkkä kasvonaamion levittäminen, lehden tai kirjan lukeminen, luksuskahvin tai -teen juominen voivat olla arjen luksusta parhaimmillaan. TV:n katselun sijasta on ihana lähteä metsäretkelle tai vaikka pelata lautapelejä.
Toivottavasti salainen blogiystäväni pääsit kärryille minkälainen olen. Jos et päässyt, niin ei huolta. Antamisen ilon sanotaan olevan parasta, mutta voin vakuuttaa, että oli lahja mikä tahansa, se on myös kiva saada. :)