Ne hormonit…

Viime päivinä tapahtunutta.

Sain hirmuisen ruoanlaittoinspiraation ja aloin kokata pinaattilettuja ja perunamuusia kastikkeineen sekä jälkkäriksi kerroskiisseliä. Meillä tilanne on hieman erikoinen, sillä mieheni valmistaa pääosin ruokamme.

Ruoanlaiton lomassa oikaisin mieheni viereen sohvalle, kunnes havahduin kummalliseen suhinaan. Kattilaan kurkatessa totesin, että perunat olivat miltei palaneet pohjaan, sillä keitinvettä ei ollut enää lainkaan jäljellä. Lisäksi maito oli loppu, ruoka-aika venyi parilla tunnilla jne. 

Kun ruoka vihdoin ja viimein valmistui, olin älyttömän ylpeä saavutuksistani, mutta mieheni sai aivan hervottoman naurukohtauksen nähdessään perunamuusin. No olihan se vähän kokkareinen ja erikoisen näköinen, mutta hyvältä maistui.

Ruokailu sujuikin seuraavasti: minä itkin ja söin, mieheni yritti pidätellä nauruaan ja purskahti kerta toisensa jälkeen uuteen hekotukseen, poika hoki ”mmm, marabou”.

**

Mies haki kaupasta vieraille tarkoitettua Ainon suklaaunelmajäätelöä. Vieraat kuitenkin peruivat tulonsa ja mieheni meni studiolle., johon hän suuntasi myös seuraavina päivinä. Noin viiden päivän kuluttua mies tonki pakastinta ja ihmetteli, missä se jäätelö oikein on. Sitten hän katsoi minua, kyllä te tiedätte, sillä lailla syyttävään sävyyn.

Lopputuloksena minä itkin, myönsin syöneeni jätskin ja vaadin häntä olemaan tuomasta mitään herkkuja, jos niitä ei kerran saa syödä.

**

Lähdin viemään poikaa hoitoon ja mies jäi kotiin. Hän auttoi lapsen pukemisessa ja antoi minulle ajomatkalle mukaan termosmukillisen maitokahvia. Olin ilahtunut ja kiitin kovasti.

Kun palasin kotiin, kannoin 1,5 viikkoa auton takaluukussa lojuneita tavaroita kaksin käsin sisälle (virhe, tiedän). Kun pääsin puuskuttaen sisälle, mies istui keittiössä, jossa iPadin valo heijastui hänen kasvoilleen. Hän selitti innoissaan jostakin musiikkiin liittyvistä menetelmistä, mutta minä näin vain petaamattomat sängyt ja muistin sen takaluukun.

Seurauksena väittely tekemisistä ja tekemättömyydestä, kiitollisuudesta ja kiittämättömyydestä, itku, raivo, kaappien siivous, puolikas suklaalevy jne. Mies poistui kiltisti takavasemmalle ja jätti minut hormonimyrskyn kanssa kaksin.

**

Mies on muistutellut minua päivittäin, että pitäisköhän se sairaalakassi pikku hiljaa pakata. Hänellä alkaa varmaan olla jo raskausviikot täynnä.