Nysse loppu

Vanhenpainvapaa, kuusi viikkoa vuosilomia ja pieni jakso hoitovapaata nimittäin. Huomenna menen töihin! Oikeisiin aikuisten töihin.

Poika jää kotiin isän kanssa. Pärjääköhän ne? No tottakai ne pärjää. Pärjäänköhän minä? No en tosiaan tiedä. Mitä töihin puetaan päälle? Imetyspaita ja legginssit? No ei sentään. Meneekö mun kauluspaidoista napit kiinni rintojen kohdalta? E-ei.  Osaanko kävellä koroilla? Mitä pakkaan mukaani? Tarvitsenko muuta kuin kalenterin? Osaanko käyttää enää pc:tä? Muistanko nimeni? Osaanko kirjoittaa nimeni? Varmasti käytän vielä vahingossa tyttönimeäni. Ottavatkohan työkaverit minut hyvin vastaan? Olenkohan nyt ulkopuolinen kun olen ollut pitkään pois? Muistanko vielä ihmisten nimet? Miten poika suhtautuu minuun, kun olen päivän pois? Miten uusi arki kotona lähtee käyntiin? 

Pää on täynnä kysymyksiä tällä hetkellä. Muuta ei oikein irtoa. Hassua, että kun hieman yli vuoden tauon jälkeen menen töihin, jännitys ja hermostuneisuus liittyy kotioloihin. Töihin liittyen mietityttää eniten pukeutuminen ja uuden sukunimeni käyttö. Äitiyslomalla en ole joutunut käyttämään oikeaa nimeäni kuin muutaman kerran asioidessa jossakin. 

Onneksi lähin tiimitoverini kävi viikonloppuna ja istuimme pitkään kupposten äärellä. Työmotivaatio on huipussaan, mutta nämä kotijutut… Jännittää. Hermostuttaa. Innostuttaa. Naurattaa. Itkettää. Kuuluu varmaan asiaan.

Pitäkää peukkuja! Kääk!

 

*Kuvasarja on meidän pääsiäisestä.