Odotusajan hormonimyrskyt
Vaikka sitä kuinka on tiedostanut, että kaikki raskaudet ja vauvat ovat erilaisia, tuli tämä toisen odotusajan erilaisuus minulle yllätyksenä.
Ensimmäistä lasta odottaessani kolme vuotta sitten kärsin pahoinvoinnista ja olin väsynyt. Loppuraskaus toi mukanaan muun muassa ikäviä raskausmyrkytyksen oireita, iskiasvaivoja ja kohonneita sokeriarvoja. Henkisesti olin kuitenkin hyvin rauhallinen ja leppoisa, enkä saanut missään vaiheessa hormonihuuruisia kohtauksia tai pelkotiloja.
Samaa ei voi sanoa nyt.
Raskaus on edennyt nyt puoliväliin. Väsymykseltä ja oksentelulta en ole tälläkään kertaa välttynyt. Väsymys on vain kaksi kertaa pahempi, kun töiden jälkeen ei voi enää mennä nukkumaan ja herätä vasta aamulla, koska äitiys on tuonut mukanaan tiettyjä velvollisuuksia ja läsnäolon tarvetta.
Saan täysin älyttömiä itkukohtauksia ja saatan hermostua nollasta sataan. Maailmani voi romahtaa ihan pienessä hetkessä, ja muutaman minuutin kuluttua en edes muista, mistä olen hermostunut. Vastakohtana hermostumiselle, saatan puhjeta hysteeriseen itkuun esimerkiksi silloin, kun poika juttelee vauvasta tai koskee vatsaani. Itku voi alkaa myös laulunsanoista, koskettavasta tarinasta, ohjelmasta, artikkelista, blogikirjoituksesta tai ihan mistä vaan.
Oletan, että muun muassa mieheni pystyy lukemaan ajatuksiani ja toimimaan ajatusteni mukaisesti. Mies on välillä pahin viholliseni, joka yrittää muun muassa lihottaa minua suklaalla, eikä suinkaan lohduttaa. Samalla mies on tärkein tukijani, jonka pitää olla läsnä ja tukea.
Näiden pyöremyrskyjen lisäksi olen alkanut pelätä ihan hirveästi. Pelkään, että vauvalla ei ole kaikki hyvin. Näen sieluni silmin, että vauvalle tapahtuu jotain pahaa synnytyksessä tai aiheutan sille jotain pahaa omalla toiminnallani. Näen kamalia unia, että jotain sattuu. Mietin, että miten rakkautta riittää toiselle lapselle, kun ensimmäistä rakastaa jo niin paljon. Ihan hullua! Tiedän, että pelot johtuvat siitä, että nyt todella tiedän, mitä voisin menettää. Ensimmäisellä kerralla en vielä tiennyt, mitä on olla äiti.
Huh! Toivon todella, että raskaus tasoittuisi myös tunnetasolla. Muuten kyllä joku meidän perheestä tulee hulluksi…
Onko teillä muilla kokemuksia raskauden aiheuttamista tunnemyrskyistä?