Tämä päivä on kummitellut mielessäni jo useita viikkoja. Olen keksinyt päivällä hyviä syitä kerta toisensa jälkeen. Jos vaikka niiden myötä tämä tuntuisi itsestäni yhtään hyväksyttävämmältä.

””
Vauva täyttää ensi viikolla jo yhdeksän kuukautta.
Meillä on ensi viikolla puolivuotishääpäivä.
Vauvakin kaipaa varmasti jotain uutta ja piristävää.
Minunkin voisi olla jo aika tasoittaa univelkoja.
Kai se pakko on mennä,  kun on kerran sovittu.
Jne, jne, jne…

””

Kyse on siis pojan ensimmäisestä yökyläilystä ilman minua. Hän menee tänään vanhempieni huomaan, kun me vietämme miehen kanssa ystäväporukalla iltaa.

Koko ajan päässä vain pyörii ajatus, että miten kaikki mahtaa sujua ja pystynkö MINÄ tähän.

Parempaan hoitoon häntä en voisi antaa, siitä ei ole kysymys. Vauva tykkää tosi paljon olla mummilassa. Ahdistus johtuu ehkä siitä, että lähes koko vauvan elämän ajan minä olen laittanut hänet nukkumaan. Loogista näin imettävänä ja perhepetiin taipuvaisena äitinä. 

Yökyläilyä varten ja ihan tulevaisuuttakin ajatellen me ollaan tällä viikolla harjoiteltu tuttipullosta syömistä niin, että mieheni on laittanut pojan nukkumaan ja syöttänyt hänet. Ensimmäisen yön tulos oli totaalinen yllätys. Vauva joi pullon tyhjäksi, nukahti alle vartissa ja nukkui klo 20-05. Yösyötön jälkeen hän nukkui vielä yhdeksään asti. Minäkin näin unta ensimmäista kertaa kuukausiin, niin sikeään uneen vaivuin. 

Tähän mennessä en ole ollut synkistelyyn, vertailuun tai huonoon omatuntoon taipuvainen äiti. Mutta tämä yökyläily ottaa koville, vaikka tiedän sen tekevän hyvää koko perheelle.

Yritän kuitenkin nauttia vähän viiniä, kammata tukan ja naaman ja tanssia niin kuin kukaan ei katsoisi.

Ja pakata mukaani paketillisen liivisuojuksia. 

Goosfrabaa.