Tuntui niin ihanalta kuulla pienen suusta otsikon lausahdus, että voisin kirjoittaa tekstiksi pelkkiä sydämiä. <3

Poikamme on jo pitkään osannut näyttää tunteitaan, mutta niiden kirjo kasvaa ja ulosanti kehittyy päivä päivältä. 

Minä olen kyllä todella pettynyt.
Minua vähän pelottaa/ jännittää.
Minulla on kipeä olo.
Olen sinusta onnellinen.
Rakastan minun uutta kirjaa, kiitos, kiitos, kiitos!
En halua! Ei, ei, EI!

Mukavia ja rakkauden täyteisiä tunteita siis riittää, mutta nyt niiden joukkoon on ilmestynyt uhma. Viimeinen kuukausi onkin ollut meillä todellista tahtojen taistelua. Nyt tiedän, että jos kuopuksemme vaikuttaa yhtä rauhalliselta ja herkältä lapselta kuin isoveljensä, haasteet tulevat vastaan viimeistään uhmaiässä. 

Tässä onkin jouduttu turvautumaan MLL:n ja Perheaikaa -sivustojen uhmaikää koskeviin ohjeisiin (suosittelen), jotta osaisimme mieheni kanssa säilyttää malttimme ja olemaan silti lapselle auktoriteetteja, joita hän kunnioittaa. Itse olen pienestä asti pelännyt huutavia ihmisiä ja siksi varmaan olen omalta äänenkäytöltäni hiljainen ja rauhallinen. En siis halua säikyttää lapsia huutoraivolla, vaan antaa selkeä rajat ja olla johdonmukainen sekä jämäkkä. 

Tässä uudessa kasvuvaiheessa todellakin huomaa, että vanhemmat kasvavat lapsen mukana. Koko ajan opitaan uutta vanhemmuudesta, lapsista ja kasvatuksesta. Vaikka loppuraskauden myllerryksessä en enää välttämättä jaksaisi tätä kasvatusvaihetta, on pakko sanoa, että hyvä että saimme uhman kotiimme jo nyt, eikä vasta vauvan synnyttyä. 

Olen saanut viettää pojan kanssa äitiysloman muutamien viikkojen aikana runsaasti kahdenkeskistä aikaa ja fiilikset ovat olleet välillä haikeita. Niin paljon kuin odotankin vauvaa ja perheemme kasvua, tuntuu haikealta, että sitten ”meitä kahta” ei enää ole. Tai ei ole enää samalla tavalla, tiedättehän? Sitten on kaksi lasta, joille jaan huomioni. Meidän perheen kasvamisessa minua onkin koko ajan eniten murehdittanut tuleva isoveli, hänen suhtautumisensa ja se, ettei hän tuntisi itseään aikaisempaa vähäpätöisemmäksi. 

Nyt äitiyslomalla olemmekin vaalineet yhteisiä hetkiämme. Älypuhelin on ollut sivussa häiritsemästä läsnäoloa ja vaikka olisin saanut tilaisuuksia levätä, en ole malttanut jäädä sivuun esimerkiksi mieheni ja pojan mailapeleistä tai jätskillä käymisistä. 

Uusin ilo yhdessä tekemiseen on kuvissa näkyvä Richard Scarryn touhukas lentokenttä -peli. Sen ikäsuositus on 3+ ja on mielestäni todella huippua ajanvietettä! Varsinkin lentokoneista pitäville. 🙂