Heippa! Sain juuri poikkeuksellisen hetken istahtaa läppäri sylissä sohvalle. Samalla viihdytän poikaa ja heittelen hänen kanssaan palloa. 

Nämä työ- ja hoitopäivän jälkeiset illat kuluvat kuin siivillä. Olemme kotona tavallisesti puoli viiden ja viiden välissä. Sitten tehdään ruokaa ja syödään päivällinen Pikku Kakkosen lomassa.  Sitten saatamme käydä kyläilemässä tai ottaa vastaan vieraita, käydä lenkillä tai ulkona leikkimässä, kaupassa jne.

Tänään päätin, että me vaan olemme ja rentoilemme, käymme ehkä saunassa ennen kuin puoli kahdeksan maissa alamme suorittamaan iltatoimia. (Mies on iltavuorossa ja kärvistelee töissä ikävästä, kun ei ole voinut viettää pojan kanssa aikaa koko viikkona.) Poika söi kaksi lautasellista jauhelikastiketta ja perunamuussia, ja nyt hänen vatsansa pömpöttää. Taitaa ramaista, kun ottaa harvinaisen lunkisti ja nojailee minuun tässä sohvalla leikkien lomassa. 

Poika on nykyään  aivan innoissaan hoitopaikastaan, ja se jos mikä lämmittää mieltä. Viikonloppuna hän huuteli omasta sängystään aamulla monta kertaa äitiä ja isiä. Kun me ei tarpeeksi nopeasti menty hänen huoneeseensa, hän huusi hoitotädin nimeä. Meillä ei ihan totta olisi kyllä voinut olla parempaa tuuria päivähoidon suhteen. Harmi vaan, että perhepäivähoitaja on kaupungilla määräaikaisena, joten toivotaan, että sopimus jatkuu syksyllä.

Arki on tosiaan hieman erilaista, kun koko perhe käy töissä ja hoidossa.  Joskus tuntuu, että oma pää on aika pyörällä tästä kaikesta. Tänään ajoin aamulla vahingossa vanhempieni luo ja vasta pihassa tajusin, että ei mun tänne pitänyt tulla, vaan piti viedä poika hoitoon. Yhtenä päivänä taas ajoin töistä suoraan kotiin, ja unohdin hakea pojan. 

Hoitorutiineja rikkoo muskari, mihin poika suuntaa kerran viikossa mummunsa kanssa. Silloin hänet haetaan hoidosta jo kahdelta ja poika saa viettäää laatuaikaa mummun kanssa. 

Ilmoitin tänään pojan myös Taekwondoon. Vähän lisää aikatauluja tähän hektiseen arkeen. 🙂

Hei jes, se on torstai tänään. Huomenna alkaa viikonloppu!