Päivä kerrallaan

Terveisiä äitiyslomalta!

Seuraavaksi saavutetaan raskausviikko 37. Kolmesta viiteen viikkoa menee varmasti ihan hurahtaen, joten pakko myöntää, että vähän alkaa jo vatsan pohjassa kutkuttaa. Olo on kovin epätodellinen. Toisaalta helpottaa, että tämä raskausaika päättyy pian, mutta toisaalta hermostuttaa, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Poikamme on kevään ajan hoidossa kolmena päivänä viikossa, tavallisesti tiistaista torstaihin. Hoitoaika on aina noin puoli yhdeksästä kolmeen. Halusimme, että pikkumiehellä on kavereita ja ohjattua toimintaa tämän tulevan vauva-arjen keskellä ja poika toivoi sitä myös itse. Kesäkuun alussa hän sitten jää kokonaan pois hoidosta ja syksyllä aloitamme kerhossa ja harrastuksissa. Onneksi poika täyttää keväällä kolme, niin mahdollisuuksia etenkin harrastusrintamalla on enemmän.

Uuden tulokkaan myötä perhearki kokeekin melkoisia muutoksia. Sitä äitiyden ja äitiysloman rauhallista ja ihanaa kuplaa ei ehkä tällä kertaa saavuteta, sillä arki tulee olemaan melko toiminnan täyteistä. 

Tämä osa-aikahoito maalis-toukokuun ajaksi on tuntunut tähän mennessä hyvältä kompromissilta. Hoitomaksu pieneni, yhteinen aikamme lisääntyi, pojalla on väsyneen äidin lisäksi ikäistään seuraa ja äitikin pystyy alussa keskittymään hoitoaikoina pelkästään vauvaan. 

Tarkoitukseni on nyt ennen synnytystä rauhoittua, nukkua ja tutustua vatsassani kovasti liikehtivään pikkuiseen. Hetkellisesti olenkin tuohon pystynyt, mutta olen myös varsin tehokas keksimään to do -listoja, joten rauhoittuminen on jäänyt muun muassa erilaisten varasto- ja pyykkiprojektien jalkoihin. 

Tänään kuitenkin saavutin jonkinlaisen hetkessä elämisen. Siihen vaikuttivat ihana mies, kuppi mansikkateetä, avokadoleipä, hyvää musiikki, postinkantaja, joka ei tänäänkään muistanut meitä laskuilla sekä  erityisesti kuvissa vilahtavat anopin kutomat ja vauvakutsuilla lahjaksi saamani polvipituiset villasukat. 

Rauhoittavaa viikkoa ja aurinkoa ihanille! <3