Sinä nimen sait ja kasteen merkin

Nyt on yksi iso juhlapäivä takana, kun Pikkuveli sai nimen sunnuntaina. Lopullisen version nimestä kirjoitimme virallisiin papereihin vain puoli tuntia ennen kastetoimitusta. Mitä sitä turhaa kiirehtiä tällaisissa asioissa. 😉 Etunimi tuli suustani jo rakenneultrassa, eikä sitä lähdetty enää muuttamaan, mutta toiset nimet löimme lukkoon vasta tuolloin ristiäispäivänä. Kun pappi lausui kaikki kolme nimeä ääneen, ne tuntuivat juuri oikeilta. 

Ristäisiä vietimme vanhempieni kotona läheisten kera. Pöytä notkui tarjoiluista, lapset juoksivat ja leikkivät ulkona, aikuiset seurustelivat ja minä huokailin Miehen kanssa helpotuksesta, kun kaikki sujui niin hyvin. Jos totta puhutaan, pelkäsimme että vauva huutaa koko päivän, sillä flunssan rippeet itkettivät häntä vielä kovasti ristiäisiä edeltävänä päivänä ja yönä, mutta poika olikin aivan levollinen ja tuhisi vieraiden sylissä suurimman osan ajasta.

Pikkuveli sai kolme mahtavaa kummia, jotka pitivät tehtävää juuri niin tärkeänä kuin pitääkin. Halusimme valita kummit, joiden tiedän olevan läsnä lapsen elämässä ja antavan hänelle aikaa, eikä sellaisia, jotka ilmestyvät jouluviikolla oven taakse paketti kourassa ja tulevat kylään vain syntymäpäivänä. 

Mielestäni kummius on molemminpuolinen juttu. Olemme pyrkineet lähettelemään kolmen vuoden ajan Isoveljen kummeille kuulumisia kuvien ja videoiden muodossa sekä muistamaan heitä lapsen kanssa silloin tällöin esimerkiksi kuvin ja piirustuksin. Pyydämme myös heitä puuhastelemaan kaikenlaista ja viettämään kanssamme aikaa. Ihan kaikkea ei voi mielestäni yksin kummin kontolle jättää, se tekee tehtävästä melko vaikean varsinkin lapsen ollessa pieni. Annoimme kastekutsun mukana kummeille kuvallisen kortin, missä avasimme odotuksiamme runon muodossa. Teksti on Googlehakujen ja oman runosuoneni yhteistyön tulos ja se kiteyttää hyvin ajatuksemme tärkeästä tehtävästä.

Itse kastetoimitus sujui oikein ihanasti ja vauva nukkui lempeästi kummisedän käsivarsilla. Isoveli kuivasi Pikkuveljen pään kasteen jälkeen, se oli aika liikuttavaa. Myös tilaisuuden lopussa kuultu Johanna Kurkelan Ainutlaatuinen aiheutti melkoista nyyhkytystä vanhempieni olohuoneessa.

Juhlista jäi kaikenkaikkiaan hyvä mieli ja ihania muistoja. Nyt pitää vain opetella kutsumaan häntä nimellä. :)