Valoa tunnelissa

Viimeiset pari kuukautta on ollut vaihteeksi melko sumuista ja raskasta aikaa. Ympärillä on tapahtunut paljon asioita, jotka ovat saaneet mielen matalaksi.  Päivät ovat menneet rutiinilla, mutta askeleet ovat olleet kaikkea muuta kuin kevyitä. Totesin, että maailma on täynnä taakkoja kannettavaksi, eikä kaikkia jaksa kantaa. Nyt onkin hyvä keskittyä vain omaan perheeseen ja meidän hyvinvointiin.

Tavalliset arjen asiat ovat vihdoin tuntuneet onnen hetkiltä ja huomaan piristyneeni. Eikös se niin mene, ettei kukka kasva ilman vettä ja aurinkoa? Ja myrskynkin jälkeen on poutasää? Minulle aurinko pilkistää jo pilven raosta. Piti oikein aurinkolasit laittaa tänään päähän.

Onnea on oma pieni perheeni ja muut läheiseni. Ja pitkät unet aina silloin tällöin. Haaveilen 10 tai edes kahdeksan tunnin unista. Sellaiset nukuin viimeksi ennen vauvaa ja raskauspahoinvointia, noin vuosi ja 8 kuukautta sitten.

Hymyä ovat tällä viikolla tuoneet:

Fazerin pähkinäsuklaa kynttilänvalossa.

Itseni huoltaminen.

Itseni löytäminen kymmenien tuhansien ihmisten keskeltä huutamasta. 

Lämmin ja aurinkoinen sää. (Note to self: takki kiinni imettävä äiti, vaikka tuntuisi lämpimältä. Kuume on jo nousussa ja paikat särkee todella paljon. )

Kanttarellikeittoa a’la pikkusisko.

Tivolissa lasten nauru sekä siellä syödyt hattara ja lihapiirakka.

 

Valoa arkeen myös teille muille!