Vuoden viimeisiä …
… päiviä viedään
Joulu on melkein korjattu pois, pöytäliinat pesty ja ulkona kuivumassa kuin kevättä enteillen.
Aamulla luin sanomalehdestä talouden ja työllisyyden näkymiä ensi vuodelle. Huooh. Huooooh.
Toisaalta muutama hetki sitten tapasin nuoria, jotka suunnittelevat asuntosäästötilin avaamista minimaalisen pienillä tuloillaan opiskelijoina ja työttöminä. Nuoria, jotka laskevat jokaisen penninsä, mutta saavat rahansa riittämään kaikkeen tarpeelliseen ja vähän luksukseenkin. Nämä nuoret pistävät tuulemaan vaikka heidän tilanteessaan voisi yhtä hyvin surkutella ja levitellä käsiään.
Näiden nuorten sisu ja tarmo ovat sitä taikaa, joka nostaa heidän omaakin elämäänsä ylöspäin. Ja heidän positiivinen asenteensa on kuin pienen pieni veteen heitetty kivi, jonka aallot leviävät yhä laajemmalle. Muutos alkaa yhdestä, pienestä, mutta kun pieniä on paljon, tulee aalloistakin isoja :)
Toiveikasta ja Sisukasta Uutta Vuotta 2015 <3!