Nina Lincolnin suklaajuustotorttu

11.JPG

Suussasulavan suklaajuustotortun ohjeen on Sanna Laakio-Jensen  saanut Sveitsissä Nina Lincolnilta, joka puolestaan on saanut herkullisen ohjeen englantilaisen kilpa-ajajan vaimolta. Näin kerrottiin vuosia sitten Kotiliedessä tästä jo 80 -luvulla ensimmäistä kertaa julkaistusta suuren suosion saavuttaneesta ohjeesta. 

6.JPG

Sokerimäärää voi maun mukaan vähentää vaikka puoleen. Tortun voi valmistaa pakkaseen jo aikoja ennen tarjoilua ja ottaa esille juuri ennen tarjoilua ja koristella jos haluaa tai tarjota ihan sellaisenaan.

ohje1.jpg

ohje2.jpg

Oli aika juhlistaa keskimmäisen lapsukaisen täyteen tullutta neljännesvuosisataa. Ja vakio jälkkäritoiveena oli Nina Lincolnin torttu :)

7.JPG

a5.JPG

14.JPG

Makeudestaan huolimatta kakku katoaa aina alta aikayksikön. 

ira1.jpg

Toinen suosikkijälkkärini on halva kermavaahdon ja kanelin kera. Pilko halva kuutioiksi ja laita päälle kermavaahtoa ja kanelia. Helppoa ja nopeaa ja hyvää vaikka kahvin kanssa. 

9.JPG

a7.JPG

pensas.JPG

Kakku on ollut suosikkimme vuosikymmenet ja mietin usein, kuka oikein oli tämä Nina Lincoln? En ole sen enempää asiaa tutkinut, mutta sekunti sitten googletin nimen ja löysin tietoa! Hanna Jensen kirjoittaa Nina Lincolnin olleen Sveitsissä vuosikymmeniä asuneen suomalaisnaisen, joka oli naimisissa edesmenneen F1 -maailmanmestari Jochen Rindtin kanssa. Sanna Laakio-Jensen taas oli Nina Lincolnin au pairina kaksi vuotta 1980 -luvun alussa. Kiitos Hanna selvityksestä, olen vuosikymmeniä aina kakkua tehdessäni tätä asiaa miettinyt :) Ja kiitokset Sanna Laakio-Jensenille maailman parhaan suklaajuustokakun reseptin tuonnista meille suomalaisille herkkusuille :) 

Leppoisaa sunnuntaita <3

suhteet ystavat-ja-perhe ruoka-ja-juoma
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.