Herzogstand
Huhtikuun puolivälissä tuli tehtyä viikon mittainen reissu Saksaan ystäviä tervehtimään. Ajattelin aloittaa kuvien purkamisen reissun kohokohdasta, päivästä jolloin näin ensimmäistä kertaa vuoria. 
Lähdimme aamusella ystäviemme autolla Echingistä noin 90km matkalle Alppeja kohti. Tarkoituksenamme oli kivuta Herzogstandin huipulle. Kyseisen vuoren korkeus merenpinnasta on 1731 metriä ja alhaalla ylöspäin katsellessa vähän hirvitti, koska korkein valloittamani paikka tätä ennen oli 437 metriä. 
Keli oli lämmin ja noustessa tuli hiki, huonon kuntoni ansioista myös puuskutin aika kiivaaseen tahtiin. Se ei menoa upeiden maisemien vaikutuksesta kuitenkaan haitannut. Herzogstand nousee Walchen alppijärven kupeesta, turkoosiin vivahtava vesi oli ylhäältä päin todella kaunista katsottavaa. Järvi on yksi syvimmistä alppijärvistä Saksassa, maksimisyvyyden ollessa 192 metriä (wikipedia). 
Alun kulkuväylä vaihteli jyrkimmissä kohdissa siksakkaavista pikku kujista loivempien metsäisien kohtien leveisiin polkuihin. Ylempänä puiden pienentyessä ja reunan jyrkentyessä polku alkoi olla kapea ja niin reunalla, että meinasi jännittää. En ole yleensä kovin korkean paikan kammoinen, mutta joinain hetkinä katselin alaspäin toivoen etten vaan kompuroisi. 
Ennen varsinaista huippua paikalta löytyy kahvila, jossa oli hyvä pitää hetki taukoa ennen viimeistä nousua ilman viiletessä, näillä ylemmillä rinteillä oli vielä lunta. Ystävämme kertoivat, että Baijerin kuningas Ludvig toisen (1845-1886) metsästysmaja sijaitsi tällä alueella, kiintoisaa tietoa tästä henkilöstä löytyi hyvin wikipediasta. Muun muassa kuninkaan innosta rakennuttaa loisteliaita linnoja, joista etenkin Neuschwansteinin linnan moni varmasti tietää. 
Huipulta avautui kaksi erilaista maisemaa. Toisella puolella aukeaa maisema peltojen ympäröimistä kylistä ja toisella puolella vartioi vuorien rivistö. 
Kunnollinen tauko oli ansaittu reilun 2,5h patikoinnin jälkeen. Eväänä oli pretzeleitä, tuoretta retikkaa, tomaattia ja pääsiäistä varten iloisiksi värjättyjä kananmunia. Alppinaakka liiteli likellä ja huusi itseään osingoille. 
Päivän ollessa jo melko pitkällä ja koska aioimme vielä suunnata Garmisch-Partenkircheniin päätimme ottaa alaspäin köysiratahissin. Valinta oli kiireen takia hyvä, mutta muuten kopperossa yläilmoilla killuminen ei ollut olleenkaan hauskaa, ehkäpä se korkean paikan kammo sittenkin piilee jossain takaraivossani. Loppupäivän retkeilyistä täytyneekin sitten kirjoittaa ihan oma juttunsa. 