Ensimmäisenä kesäinen retki

Ensimmäisenä postauksena ajattelin tarjota teille päiväretkeä saariselän alueen maisemissa kesältä 2012.

Olimme isäni ja siskoni kanssa viikon verran Saariselällä, jossa teimme päiväretkiä jalansyte lähialueille ja autoillen vähän kauemmaksikin. 

Lähdimme siskoni kanssa matkaan saariselältä Iisakkipään luontopolkua pitkin kohti Rumakurua. Totesimme että retken pituudeksi tulisi noin 12km ilman korkeuden muutoksia, joten evääksi päätimme ottaa vain riittävästi vettä, kahvitarpeet ja ruisleipää.

Reitti kulki Iisakkipää ja Vahtamapää tuntureiden ohitse kaakkoon päin kohti Rumakurua.

saariselka1_0.jpg

Heti Rumakurun uudelle kämpälle saavuttuamme ja nähdessämme kurun kunnolla totesimme, että haluamme kavuta ylös ja nähdä kurun myös sen reunalta.

rumakuru1.jpg

rumakuru2.jpg

Kapuaminen jyrkkää pikkupolkua olikin yllättävän hikistä puuhaa, mutta näkymä ylhäältä oli sen arvoinen. Ylhäällä päätimme, että suuntaamme kurun toiseen päähään ja sieltä omia reittejä Prospektorin vanhaa kaivoskämppää kohti.

rumakuru3.jpg

Ylhäältä laskeuduttuamme kävimme katsomassa vielä kurun pohjaa ja löysimme sieltä hieman lunta. Olimme reissussa tosiaan heinäkuun ensimmäisellä viikolla ja kesäkuun loppupäivinä saariselän alueella oli vielä tullut lumikuuroja. Kuvista näkee että meitä sää kuitenkin suosi ! Reitti Prospektorin kämpälle kulki omia polkuja, isompia merkittyjä teitä ja pitkospuita pitkin.

pitkospuut.jpg

Saavuttuamme kaivoskämpälle totesimme sen hyväksi kahvittelupaikaksi ja jaoimme eväshetkemme tulevien muurahaiskuningattarien kanssa..

kaivoskamppa.jpg

murkku_0.jpg

Soitimme itsellemme kyydin vastaan Laanilaan jonne matkaa Prospektorin kämpältä on noin kilometri. Ajelimme vielä Laanilasta kaunispään huipulle katsomaan äkkiä noussutta ukkoskuuroa, mutta myöhästyimme hetkisen ja tyydyin kuvaamaan sateen jälkeisiä komeita pilviä.

kaunispaa_1.jpg

 

Hyvinvointi Mieli