Laanilan kultapolku
Lapin reissun päiväretkien läpi käynti jatkuu Laanilan kultareitillä. Lähtöpisteeksi valitisimme Hangasojan läheltä löytyvän paikoitusalueen. Päätimme kulkea Kerkelän kaivoksen kautta kuivakurulle ja sieltä takaisin autolle Iso Hangasselkää sivuavaa pienempää polkua pitkin.
Reitillä ensimmäisenä vastassa oli Kerkelän asuinkenttä, Kerkelän kuilu ja kvartsikallio. Kuilu jännitti etenkin korkeanpaikan kammoista isääni: ”Tulkaa nyt tytöt pois siitä reunalta”. Kerkelä nimi on peräisin Henry Kerkelältä, joka vuonna 1898 valtasi nimiinsä alueita Hangasojan varrelta (kultahippu.fi).
Kuivakuru oli 1900-luvun alussa ja 1920-luvulla yksi kullan kaivuun keskuspaikkoja Lapissa (kultahippu.fi). Yhytimmepä erään tämän päivän kullankaivajan jututettavaksikin. Ja mukavastihan sitä tarinaa riitti tietämättömille kyselijöille.
Muistotaulusta löytää infoa tältä paikalta vuonna 1910 löytyneestä Aleksiksi nimetystä 385g painoisesta kultahipusta. En tiedä kutsutaanko sellaista möhkälettä vielä hipuksi?
Kullankaivaja Jaska Mäkisen mökin lähelle sijoitettua kaivosyhtiö Ivalojoki oy:n kalustoa (v.1924-27).
Pyörä nojaili vielä Jaskan mökkiin.