TalvenvirtaamKal -yhteisneulonta alkanut

Rakastan yhteisneulontaprojekteja, joissa lopputuloksesta ei ole neulomisen aloittaessa tietoakaan. Olen useaan otteeseen osallistunut Niina Laitisen järjestämiin yhteisneulontoihin, kuten joulukalenteri-, isänpäivä- ja ystävänpäivävillasukkien tekemiseen. Kertaakaan en ole vielä pettynyt. Nyt kevään ja vuoden ensimmäisenä yhteisneulontana päätin osallistua Taitoliiton järjestämään yhetsineulontaa, jossa julkaistiin jo ensimmäiset osat mysteerineulonnasta 5.1.2021.

Villasukkaohje julkaistaan neljässä osassa ja sen valmistuttua ohje jää sivuston mukaan ilmaiseen käyttöön heidän sivuillensa. Kyseiset villasukat on suunnitellut Taito Ylä-Savon käsityöneuvoja Emma Karvonen. Aluksi oli tietenkin valittava omaa silmää miellyttävät väriyhdistelmät. Olen päättänyt jatkaa käsitöiden ja lankojen suhteen samaa teemaa kuin viime vuonna, päätöstä siitä, etten osta lankaa, ennen kuin on todellinen tarve. Viime vuonna jo mietin, milloin se odotettu ”tarve” hetki sitten koittaa… No se koitti viime kesänä, kun lankavarastosta ei löytynyt enää yhtään mustaa lankarullaa. Tuolloin oli pakko käydä täydentämässä ja ihailemassa hieman kauppojen lankahyllyjä. Se jäi sen vuoden ainoaksi lankarullaksi. Päätin jatkaa niin sanottua lankalaihistani ja kaivaa mysteerineulontaan langat omista varastoista, enkä edes lähestynyt jalallanikaan kaupan kaikkia varmasti herkullisia ja ihania uutuuksia!

Ohjeen mukaan oli valittava kolme väriä, jolloin omaan väripalettiini löytyi turkoosi, vaaleanpunainen ja tummansininen. Yllätyin itsekin omista värivalinnoistani, sillä en ole ollut ikinä sinisen ystävä. En tiedä mikä aivosumu minulle tuli, mutta olen kyllä silti tyytyväinen tämänhetkiseen valintaani. Ehkä päätöstä helpotti värien suhteen se, että neulomusta aloittaessa olin jo päättänyt sukkien tulevan saajan.

 

Kun aloitin neulomana ensimmäistä osiota, olin jo myyty resorille. Rakastan neuloa oikeita silmukoita silmukan takaosasta. Se saa mielestäni silmukan kauniisti esille. Voisin aina tehdä resorin niiden avulla. Vielä en tänään tiedä, onko seuraavaksi luvassa kantapää, sillä seuraava osio sukasta ilmestyy vasta loppuviikosta. Olen miettinyt myös, pitäisikö minun aloittaa toiset samanlaiset mutta käyttäen vain kahta väriä. En vain ole vielä osannut päättää mitkä ne värit voisivat olla?

Laitan tähän alle linkkejä, joiden avulla myös sinä voit löytää tämän ihanan ohjeen ja päästä neulomaan tällaisia sukkia. TÄSSÄ on ohje ensimmäiseen osioon. Ensimmäisessä osassa neulotaan resori päävärillä. Toiseen osaan pääset TÄSTÄ. Toisessa osiossa pääset nuelomaan jo kirjoneuletta, sillä siinä neulotaan suurin osa villasukan varresta. Kolmas osa lötyy puolestaan TÄSTÄ. Siinä aloitetaan nilkan kohdalle tuleva kierrejoustin samalla tekniikalla kuin sukan aloitus kavennuksien kanssa. Kokonaisuudessaan neuleohje on mielestäni todella helppo, sillä olen itse pysynyt siinä kärryllä helposti. Olen yleensä todella huono lukemaan ohjeita ja ymmärtämään niitä, mutta tässä ohjeessa osiot on kerrottu selkeästi ja helposti. Neulomista helpottaa myös mallikuvat, jotka on ladattavissa linkkien alaosassa.

Sukasat puuttuu vielä kaksi pätkää. Ne tullaan julkaisemaan lähi päivinä TÄÄLLÄ. Päivittelen tänne sitten viimeistään näistä sukista lopputuloksen lähiaikoina. Nyt lähden viiden päivän relaamisreissulle omalle mökille, jossa ei ole vettä eikä sähköä. Siellä ei voi kuin tehdä lumitöitä ja nauloa takkatulen ääressä! Sitä olen odottanut.

-Julia-

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *