Kriisi
Mä havahduin äsken valtavaan ahdistuksen tunteeseen. Se tuli aaltona mun yli ja jäi sisälle. Kaikki tämä on niin uutta ja outoa. Muutan sunnuntaina takaisin kotikotiin viideksi päiväksi ja ahdistaa, että oma tila pienenee. Kun on saanut vihdoin asua omassa huoneessa (kyllä, mulla ei oo ikinä ollut omaa huonetta ennen Tampereelle muuttoa vuosi sitten) ja huolehtia omista asioista tuntuu hirveältä, kun se viedään. Hetkeksi vain tosin.
Tämä viimeinen viikko on kyllä ollut tunteiden myllerrystä. Mun aivot ja ajatukset on sekasin. Niin koulukohtaisesti kuin henkilökohtaisessakin elämässä. On tullut uusia ihmisiä elämään, on saanut kokea tunteiden kukoistusta mutta samalla myös tätä pimennossa oloa. Kurssien valitseminen ahdisti, ajatus yksin lähtemisestä ahdisti. Ahdistaa. Niin paljon. Mä en ole vielä valmis. Olenko ikinä? Tuntuu, että jokainen hyvän olon tuntemus laskeutuu lopuksi pohjalle ja jää sinne kiemurtelemaan. Tuttu tunne menneiltä, vähän vaikeammilta vuosilta.
Kuuntelen Mogwaita ja Explosions in the Sky:ta ja mietin tätä kysymystä koko tulevan illan.
Never regret anything because at one time it was exactly what you wanted.
Anna