Introverttiydestä

Kun kävelin äsken bussipysäkiltä kotiin, näin kolmet kotibileet. Sitten näin ikkunoita, joissa verhot olivat kiinni. Onko siellä joku toinenkin, ehkä joitain toisiakin, joita suuret ihmisjoukot ahdistavat? Joku, joka viihtyy viinilasillisen äärellä hiljaisen musiikin soidessa taustalla? Ottakaa heti yhteyttä. Etsitään se Aberdeenin rauhallinen mutta cool paikka. Sellaiset himmeät valot ja pehmeät nojatuolit.

Tää aihe on mulle aika ajankohtainen nyt kun muuttaessa ovat kaikki ihmissuhteet jääneet Suomeen. Uudet kuviot. Uudet ihmiset puskevat sisälle uuteen elämään. Tai sitten eivät. Aivan varmasti täällä munkin naapurissa asuu joku, joka ei vain uskalla ottaa kontaktia.

Ihmisiä on todella paljon, Aberdeenin yliopistossa on yli 10 000 opiskelijaa. Uusia naamoja tulee koko ajan niin, ettei niitä pysty rekisteröimään. Kelatkaa nyt, kuinka vaikeaa on bondata kenenkään kanssa, jos sosiaalisessa kanssakäymisessä on muutenkin parantamisen varaa. Mä olen kyllä löytänyt uusia ihmisiä; ei mitään suuria määriä, muutamia vain. Kyllä mä sen rohkeuden aina jostain löydän, kun pitää puhua. Jollekin se kuitenkin saattaa jäädä vain ajatuksen tasolle. Joskus ei edes ajatuksen – uusille ihmisille puhuminen saattaa olla niin ylitsepääsemätöntä, ettei sitä edes ajatella. Ollaan yksin omissa oloissa.

Mulle tulee jostain syystä huono olo siitä, etten viihdy klubeissa. Huono omatunto. Ihan kuin jäisin jostain todella isosta paitsi. Suurin osa ihmisistä vain viihtyy tanssilattioilla, enkä mä ole yksi niistä. Ihmiset valittaa darrasta, mä olen hiljaa. Nyökkäilen. ”Oh no, you must be tired after last night then.” Mä olen tän viikon aikana juonut yhden ainoan bissen. Ei ole kiinnostanut, enkä ole sitä kuuluista rohkeuttakaan pullon suulta etsinyt.

Olen aika socially awkward. Tiiättekö sen memen, socially awkward penguin? Mun sieluneläin. En osaa ehkä osallistua keskusteluihin aktiivisesti, jos puhujia on monta. Mulla on mielipiteitä mutta en koe, että niitä tarvitsee aina ääneen sanoa. Uusien ihmisten kanssa pysyttelen mieluummin hiljaa taustalla. Yritän keksiä jotain hauskaa vitsiä, jotta huomio hetkeksi kiinnittyisi muhunkin. Sanon sen kuitenkin väärässä kohdassa. Tai sitten kukaan ei kuulekaan, kun joku ekstrovertti huutaakin yhtäkkiä päälle. En pidä siitä, kun tulee ulkopuolinen olo. Kukapa pitäisi. 

Mulla on ikävä mun suomalaisia ystäviä. Niiden kanssa on helppo olla. Ei tarvitse yrittää keksiä sitä vitsiä, kun se tulee itsestään. Voi olla hiljaakin. Tekonaurujakaan ei tarvita. Mä kuitenkin tiedän, että uusien suhteiden solmiminen on nyt tässä kohtaa oleellista. Otetaan haaste vastaan, mä ja te kaikki muutkin introvertit, jotka olette tällaisessa samassa tilanteessa. Koitetaan löytää toisemme. Sönkötetään yhdessä englanniksi jotain ja nauretaan toistemme aksenteille. 

Onneksi viini on täällä halpaa.

Anna