Lopetin liikunnan suorittamisen

Sain eräänä iltana inspiraation siivota kirjahyllyni, joka pursusi papereita viiden vuoden opintojen ajalta, kirjoja, joista osaa en ole koskaan lukenut, cd-levyjä, joita tuskin tulee enää kuunneltua, ja kaikkea muuta tarpeellista. Kirjoittamisen ja listojen ihmisenä löysin kirjojen väleistä jos jonkinmoista listaa erilaisista asioista. Jossain vaiheessa kirjoitin uniani ylös (se oli muuten kiinnostavaa ja sinä aikana tajusin näkeväni unia lähes joka yö, kun vain keskityin niiden muistelemiseen aamulla), joita löytyi eräästä vihosta, ja lisäksi toisen vihkon sivuilta silmiin osui muutaman vuoden takainen liikuntalistaus. Siihen vihkoon olin listannut kaikki sinä vuonna juoksemani, hiihtämäni ja pyöräilemäni lenkit sekä suorittamani salitreenit. Sana suorittaminen on tässä kohtaa erityisen kuvaava. Esimerkiksi kyseisen kesän aikana juoksin (listan mukaan) lenkin joka toinen päivä, tai jos en juossut, niin pyöräilin. Sitä listaa katsoessani tulin aika surulliseksi. Muistelin itseäni silloin ja en voinut kuin todeta, että onnellisuus oli siitä kaukana. Uskon, että joku muu voi olla onnellinen, vaikka (tai siksi että) juoksisi tai muuten urheilisi joka toinen päivä, tai useamminkin, mutta itselleni tuo aika oli pelkkää suorittamista, itsensä pakolla väsyttämistä ja todennäköisesti muuten tyhjän arjen liikunnalla täyttämistä. 

Lista antoi myös hyvän vertailukohdan nykyiselle arjelleni ja olemiselleni. Olen varhaisteini-iästä lähtien ollut taipuvainen liialliselle ulkonäön vahtaamiselle, syömisen syynäämiselle ja alituisille laihtumistoiveille. Varsinaiseen syömishäiriöön asti ”oireiluni” ei onneksi ole yltänyt, mutta aika paljon se on silti ajoittain elämää rajoittanut. Tällä hetkellä sen sijaan syön voidakseni hyvin, ja saadakseni kehon tarvitsemaa energiaa. Lenkkeilen silloin kun hyvältä tuntuu, mutta en ahdistu, vaikka jonain viikkona en juoksisi yhtäkään lenkkiä. Mieluisin liikuntamuotoni onkin luonnossa kävely ja ulkoilman hengittely. Olen äärettömän onnellinen siitä, että vihdoin tuntuu hyvältä olla omassa kehossani ja nauttia elämästä ahdistumatta ruoasta ja käymättä aamuisin vaa’alla. Omalla kohdallani parisuhde ja elämäntilanteen vakiintuminen on vaikuttanut asiaan paljonkin, ja täytyy myöntää, että ulkonäön stressaamiselle on hyvin paljon vähemmän tarvetta, kun vierellä kulkee ihminen, joka rakastaa ja arvostaa. Paljon on myös saanut tehdä ajatustyötä sen suhteen, mitä itsessään arvostaa ja mitä itseltään vaatii. 

Vaikka liikunta tuo paljon hyvää oloa ja tulee varmasti kuulumaan elämääni aina, koen, että olen vihdoin oppinut löytämään itselleni sopivan tavan liikkua ja harrastaa: siten kuin hyvältä tuntuu. En tahdo asettaa tavoitteita sille, montako hikitreeniä viikossa tulee olla, vaan haluan liikkua silloin ja siten kun huvittaa. Se sopii ja riittää minulle. 

Vaikka heitin siivotessani kaiken muun turhan pois, jätin tuon liikuntalistan talteen. Haluan pitää sen muistutuksena siitä, miten joskus suoritin arkeani. Listaa katsoessani en voi olla muistamatta sitä ikuista tyytymättömyyttä, jota silloin itseäni kohtaan koin. Tällä hetkellä, sen jälkeen kun lopetin liikunnan suorittamisen, voin paremmin kuin koskaan. Ja sen aion muistaa jatkossakin.