Miten jaksaa odottaa jotain, mistä ei edes tiedä mitä se on?

Monimutkaisesti muotoiltu otsikko, mutta juuri se on tällä hetkellä minulle suuri kysymys. 

Se mitä tällä hetkellä kovasti odotan ja toivon on yhteinen arki rakastamani miehen kanssa. Kysymysmerkki on kuitenkin se, milloin se toteutuu ja miten. Oma tilanteeni on se, että valmistun vuoden päästä, enkä tiedä mistä löydän sen jälkeen töitä (toivottavasti löydän) ja missä silloin haluaisin asua. Asun vuokrayksiössä, poikaystäväni omistuskaksiossa. Poikaystävän asunnon sijainti ei ole tämän hetken tilanteeseeni paras, itse asun lähempänä yliopistoa ja tulevia harjoittelupaikkoja. Ja olemme yhdessä todenneetkin, että se ei ole kummankaan ensisijainen toive, että muuttaisin poikaystävän nykyiseen kotiin. Haluaisimme yhteisen kodin, josta tehdä meidän näköinen.

Tällä hetkellä sentään tiedän, että hänkin haluaa tulevaisuudessa asua ja jakaa arkeaan kanssani, aiemmin sekin oli minulle jonkinkokoinen kysymysmerkki. Eli jotain kehitystä sentään on viime aikoina tapahtunut…

Omat ajatukseni tästä vaihtelevat paljonkin; välillä tuntuu että vuosi valmistumiseen on ikuisuus ja senkään jälkeen en tiedä miten onnistumme löytämään yhteisen asunnon ja mistä ja miten. Saanko lainaa niin paljon että voisimme ostaa yhdessä asunnon? Muutanko poikaystäväni omistamaan asuntoon vuokralle? Missä olisi järkevä sijainti molempien töiden ja muun elämän kannalta? Mitä jos en jaksa odottaa tässä välitilassa sinne asti? Tavallaan järjellä tiedostan sen, että nyt ei ole kummankaan kannalta kovin järkevä hetki tehdä suurempia muutoksia mihinkään suuntaan, mutta välillä vain tuntuu että en mitenkään jaksaisi odottaa, että saisin vihdoin oikean parisuhteen, jossa asuisimme yhdessä ja näkisimme toisiamme erikseen sopimatta ja ilman, että muuta elämää täytyy aikatauluttaa sen mukaan, että ehdin nähdä poikaystävääni.

Välillä tämä tilanne vain väsyttää ja turhauttaa. Otsikko sen kiteyttääkin…… Miten jaksaisin odottaa jotain, mistä en edes tiedä mitä se on? Mutta toisaalta, sitähän tämä ihmiselämä on. Ei kukaan voi tietää vuoden päähän, mitä silloin tekee tai haluaa, ja mikä elämäntilanne silloin on. Mutta nyt juuri haluaisin hypätä vähän ajassa eteenpäin, saada gradun taianomaisesti valmiiksi, valmistua ja tietää missä haluan olla sen jälkeen. 

Poikaystävä tietysti ajattelee tätä pelkästään järjellä ja ymmärtää, että nyt ei kannata hosua ja katsotaan sitten myöhemmin miltä tilanne näyttää. Osaisinpa itsekin nähdä asiat niin yksinkertaisina. Mutta toistaiseksi en kai voi muuta kuin odottaa. Juuri nyt se vain tuntuu vaikealta.