Näin ystävänpäivän jälkeen on tullut pohdittua erilaisten ja ”eritasoisten” ystävien merkitystä. Eri tasoilla en suinkaan tarkoita ystävien paremmuusjärjestykseen laittamista, vaan ehkä enemmänkin eri läheisyysasteiden ystäviä. Omat lähimmät ystäväni jakaantuvat oikeastaan kouluajoilta asti säilyneeseen pienehköön tyttöporukkaan ja nykyisiin opiskelukavereihin, joista pienempää porukkaa tulee nähtyä enemmän, toisia lähinnä sattumalta kun samalle luennolle eksyy. Näiden lisäksi löytyy muutama aika läheinenkin kaveri entisistä harrastusporukoista, joita tulee nähtyä välillä enemmän, välillä vähemmän. Lisäksi on nykyisen uudelleenaloitetun harrastuksen puolesta treenikavereita, joita tulee nähtyä yleensä kerran viikossa. ja näiden lisäksi poikaystävän myötä elämään tulleet uudemmat tutut, jotka toistaiseksi vielä luokittelen hänen ystävikseen, koska heitä näen vain poikaystävän kautta, enkä niinkään omasta aloitteestani. Ja vielä pidemmälle kun miettii, niin tokihan facebookista löytyy se jokunen sata ”kaveria”, joista osa voi olla sellaisia, joita ei välttämättä koskaan tapaa livenä, mutta silti on joskus mukava kommentoida johonkin päivitykseen tai vastaavaa.

Kavereita on siis hyvin monenlaisia ja monella läheisyyden asteella. Kuitenkin kaikille on oma paikkansa, ja mielestäni on ilo, että ystäviä on erityyppisiä ja eri yhteyksissä. Esimerkiksi nykyisistä treenikavereista hyvin harvaa näen treenien tai pelien ulkopuolella, mutta yhteishenki on silti parhaimmillaan jotain huikeaa ja porukkaan on mahtavaa kuulua. Ehkä pidempi tauko joukkuelajien harrastamisesta jätti sellaisen johonkin porukkaan kuulumisen paikan tyhjäksi, vaikka toki muitakin vertaisryhmiä on ollut, joihin kuulua. Mutta tietty yhteinen asia, yhteinen kiinnostus ja yhteinen tavoite ovat sellaisia, jotka liimaavat porukkaa vahvasti yhteen. Ja vaikka näiden kavereiden kanssa ei välttämättä keskustella kaikkein henkilökohtaisimmista asioista, on yhteenkuuluvuus hyvä ja tärkeä tunne.

Sitten taas opiskelukaverit ymmärtävät juuri niitä tiettyjä tentti-, kandi-, gradu- ym. tuskia, joista ei ehkä kehtaa jauhaa muille ystäville ihan yhtä usein. Tulevaisuuden suunnitelmista puhutaan syvemmin, kun toiset ovat samassa tilanteessa ja kokevat samoja fiiliksiä paikkaansa etsiessään. Toki aiheet vaihtelevat laidasta laitaan, eivätkä rajoitu vain opiskeluun, mutta tietyissä asioissa nämä samanhenkiset tyypit ymmärtävät kaikkein parhaiten. Toisaalta myös se tekee näistä ystävyyssuhteista ehkä kypsempiä, kun olemme tavanneet toisemme vasta aikuisina tai ainakin aikuisuuden kynnyksellä. Usein lapsesta asti tunnettujen ihmisten kanssa samat roolit säilyvät, vaikka ihmiset kasvavat, kypsyvät ja muuttuvat. On jotenkin ehkä helpottavaa, että ystävyys on alkanut tavallaan puhtaalta pohjalta, eivätkä vuosien aikana tapahtuneet ja muuttuneet asiat vaikuta taustalla samalla tavoin kuin pidempään kestäneissä ystävyyssuhteissa.

Ja sitten on ne lähimmät ystävät, jotka minun kohdallani ovat myös niitä, jotka ovat pyörineet menossa mukana kaikkein kauiten, ala-asteelta tai lukiosta asti. Ja toki se tuo ystävyyteen jotain spesiaalia, kun toisen on tuntenut parhaimmillaan jo lähes parikymmentä vuotta ja yhteisiä muistoja on kouluajoista lähtien tähän päivään asti. Vaikka välillä tuntuu, että aikaa ystäville pitää ihan tekemällä tehdä, ja välillä aikaa viime tapaamisesta on jo kulunut, saa näistä kuulumisten päivitystuokioista aina energiaa ja lämpöä seuraaviin päiviin. On myös ihanaa, kun tietää, että toinen ymmärtää ihan varmasti, mitä kerron ja on aidosti kiinnostunut siitä, mitä minulle kuuluu ja miten elämässä menee. 

Vaikka toiset ovat läheisempiä ja toiset enemmän olosuhteiden takia voimassa pysyviä kaverisuhteita, on jokaisella ystävällä oma paikkansa ja roolinsa arjen pyörityksessä. Itse ainakin olen iloinen, että on myös se harvemmin vastaantulevat opiskelukaverit, joihin sattuu törmäämään luennolla tai ne facebookiin unohtuneet ystävät, jotka joskus toivottavatkin hyvää synttäriä jos ei muuta. Kaikkia tarvitaan ja nimenomaan ystävyyksien eri tarkoitusten takia.