Tuskansa kullakin

Poikaystäväni sanoi joskus, että on huolissaan siitä, kuinka voimakkaasti otan vastoinkäymiset ja itken parisuhdemurheita niin intensiivisesti, että voisi luulla jonkun kuolleen. Hieman kärjistäen hän pohti, miten kestän kun elämässä tulee oikeita murheita vastaan – löydänkö itseni Kellokoskelta? (Välihuomautuksena: kyseinen keskustelu käytiin meidän asteikolla harvinaisen raskaan sattumuksen jälkeen, kun olin muutenkin väsynyt ja voimaton ja tosiaan itkenyt kaikki energiani pois…tällaista sattuu siis harvoin.)

Totesin heti silloin, että mielestäni on epäreilua sanoa niin, sillä kyseinen asia oli minulle suuri ja aiheutti harvinaisen paljon mielipahaa. Ei, kukaan ei ollut kuollut, eikä ero ollut lähellä, mutta olin loukkantunut, hämmentynyt ja surullinen asiasta. Sanoin silloin, ja olen yhä sitä mieltä, että kaikilla on elämässään omankokoiset murheensa ja kaikilla on oikeus reagoida niihin tavallaan. On totta, että omassa elämässäni ei ole tapahtunut paljoa pahaa tai suuria vastoinkäymisiä, joten en edes tiedä, miten pärjään, kun niitä oikeita murheita sattuu. Mutta uskon siihen, että ihmisissä on harvinaisen paljon kestokykyä ja sinnikkyyttä, jotka tulevat peliin kun niitä oikeasti tarvitaan. Uskon, että selviän pahemmastakin, mutta tällä hetkellä taistelen tämän päivän tuulimyllyjen kanssa.

Tällä hetkellä murheeni ovat tietynkokoisia, mutta minun mittakaavallani ne voivat olla suuria. Voin myöntää, että joka kerta kun parisuhteessa on kriisejä, pieniäkin, olen huolissani ja pohdin asioita paljon ja mietin, miten asiat muuttuvat, miten minun pitäisi toimia ja mikä tilanteeseen on johtanut. Jos elämässä olisi jotain suurempaa murhetta, kuten sairauksia, menetyksiä tai vastaavaa, ei tällaisten asioiden murehtimiseen ja pyörittelyyn varmasti olisi yhtä lailla aikaa. Mutta tällä hetkellä ne ovat omalla asteikollani suuria asioita ja vaivaan niillä päätäni, tahdoin tai en.

Olen myös sitä mieltä, että jokainen tarvitsee oman tuskansa ja murheensa oppiakseen itsestään, elämästä, ihmissuhteista, omasta kestokyvystään ja reaktioistaan vastoinkäymisiin. Ja jokainen opettelee näitä asioita niiden asioiden kanssa, joita elämässä sillä hetkellä on. Vastoinkäymiset ovat välttämätön asia elämässä ja niitä tarvitaan. En silti tarkoita, että ongelmia pitäisi hakea sieltä, missä niitä ei ole, mutta mielestäni mielipahaa ei tarvitse piilottaa maton alle siksi, että ”eihän tämä nyt ole niin iso asia, muilla on suurempiakin murheita”. Jokainen tarvitsee oman tuskansa ja vastaanottaa sen tavallaan. Toistaiseksi voin vain olla kiitollinen siitä, ettei elämässäni ole tällä hetkellä sen mullistavampia murheita, mutta luotan myös siihen, että selviän silloinkin, kun niitä tulee vastaan. Olenhan opetellut vastoinkäymisten käsittelyä näiden pienempien pahojen kanssa.