Myötä- ja vastoinkäymisiä Alicantessa

Hola!

Päädyin nyt kuitenkin jakamaan teille tammikuisen reissuni ihanassa Espanjan Alicantessa. Teksti on kirjoitettu jo heti alkuvuodesta 2020 reissumme jälkeen, mutta nyt vasta sain aikaiseksi julkaisemisen.

Koko idea reissuun lähtemiseen tuli aivan spontaanisti kun töissä päädyin lentoyhtiöiden sivuille katselemaan tarjouksia. En varmaan ollut kuullutkaan Alicantesta aiemmin, mutta sinne näytti olevan edullisia suoria lentoja, eikä maisematkaan näyttäneet hullummilta. Päädyin valitsemaan lähtöpäiväksi avopuolisoni syntymäpäivän ja ajattelin salata tulevan reissun sinne asti. Pakko myöntää että oli ihan kamala homma salata useiden kuukausien ajan tätä reissua ja samalla saada suunniteltua ja hoidettua kaikki tarvittava. Onneksi äitini parempana maailmanmatkaajana hoiti varmaan suurimman osan järjestelyistä.

Uskalsin varata vain viiden päivän reissun, sillä oli vähän epävarmaa saanko töistä edes sen vertaa vapaata. Loppujen lopuksi kokonaisia lomapäiviä tuli vietettyä 3, joka kyllä osoittautui ihan sopivaksi määräksi. Alicante kun ei ole mitenkään pullollaan nähtävyyksiä ja kohteita joiden kiertämiseen pitäisi varata useita päiviä.

Lähdimme matkaan 15.1. jolloin ensimmäisellä lennollamme oli myös välilasku Arlandassa. Alicantessa lentomme olisi pitänyt olla klo 15:40, mutta kolmen aikaan ilmoitettiinkin lentokentän olevan tulessa, emmekä pääsisi laskeutumaan. Lensimme ilmeisesti lähimmälle kentälle Murciaan, jossa olimme aavistuksen neljän jälkeen. Odottelimme siellä muutaman tunnin bussikyytiä Alicanteen. Olin sopinut taksikuskin kanssa että meidät haettaisiin 16:00 Alicanten kentältä, mutta saimme nyt selvitellä ja soitella uutta kyytiä myöhemmäksi. Oli kyllä huikea syntymäpäivän vietto näissä merkeissä 😀

Olin suunnitellut  illalliset ja viininmaistelut, mutta sen sijaan vietimme kaksi tuntia kirjaimellisesti keskellä ei mitään, jonka jälkeen bussissa meni about toiset kaksi tuntia. Loppujen lopuksi olimme hotellilla ennen kahdeksaa, kello neljän sijaan. Mutta ei se meitä oikeastaan haitannut, näitä sattuu.

Päädyimme menemään lähimpään ravintolaan mikä vain löydettiin hotellimme läheltä. Hintaluokka yllätti heti, sillä Helsingissä samanlainen illallinen viinipulloineen olisi helposti maksanut 80€, kun taas nyt pääsimme alle neljänkympin.

Hotellinamme toimi Hotel Maya, jolle voin antaa vahvat suositukset! Henkilökunta oli mukava, tilat oli siistit ja hotellihuone sopivan tilava pariskunnalle, sekä aamupala oli ehkä jopa normaalia parempi. Toki näin nirsona gluteenittomana pescovegetaristina on aina vähän hankala löytää sopivaa aamupalaa, mutta tuolla se oli ihan riittävä! Hotellilta löytyi myös oma baari, ravintola, biljardi ja minigolf, sekä kuntosali jossa suunnittelimme käyvämme päivittäin, mutta toisin kävi.

Sää oli omasta mielestäni täydellisyyttä hipova. Jos ei pidä liian helteisestä, eikä myöskään perinteinen suomen ilmasto miellytä, niin Alicantessa oli oikein mainio sää. Välillä tarkeni pelkällä t-paidalla, kun taas iltaisin sää muistutti  suomen elokuista säätä jolloin oli hyvä pitää takkia mukana. Pimeä siellä tuli jo nopeasti, mutta olihan se aivan eri luokkaa mitä suomessa kun koko päivän oli saanut nauttia lämmittävästä auringosta.

Tramilla pääsi helposti kulkemaan sekä kaupunkiin, että kauemmaksikin. Kävimme Benidormissa jota oli paljon kehuttu sen rantamaisemista. Sinne matka kesti hotellimme edestä noin tunnin. Maisemat olivat matkalla huikeat. Pysäkkien väli oli välillä jopa 20min ja jossain kohtaa rata meni keskeltä sitruspuutarhaa. Päätepysäkiltä itse rantaan oli käveltävä varmaan noin 2 kilometriä, jota käveltäessä tuli suuri osa kaupungista nähtyä. Rantaa ei oltu turhaan kehuttu, sillä näkymät ja ilta-aurinko oli yksi hienoimmista kokemuksista tällä reissulla.

 

Itse en tällä kertaa raahannut kameraani mukaan, mutta jonkin verran tuli puhelimella (ei niin hyviä) kuvia otettua. Täydet propsit siis avopuolisolleni Aksulle, joka taltioi nämä maisemat.

Kolme kokonaista päivää riitti yllättävän hyvin lomailuun, mutta toki siellä olisi viihtynyt pidempääkin. Mitään  kunnollisia nähtävyyskierroksia emme tehneet tai edes kerenneet niistä haaveilla, mutta kaikki tärkein mitä suunniteltiinkin saatiin toteutettua.

Hotellimme parvekkeeltakin näkynyt Santa barbaran linnake oli upea! Siellä pitikin viimeisenä iltana käydä auringonlaskussa kuvailemassa, mutta meidän tuurilla hissi oli suljettu eikä oltaisi enää kävellen keretty ennen pimeää. Mutta nämä reissumme toisena päivänä otetut päivällä otetut kuvatkin olivat ihan kivoja muistoja vähintään.

 

Kaikin puolin oli onnistunut reissu. Budjettina riitti kahdelle ihmiselle noin 40-70€/päivä mukaan lukien shoppailut, jota ei kyllä pahemmin tehty. Ihmisten ystävällisyys ja helposti ymmärrettävä kieli oli pelkkää plussaa. Voisin varmasti mennä takaisin, jotta vielä näkisi palmupuiston ja lähikaupunkeja kuten Valencian.

Kulttuuri Oma elämä Parisuhde Matkat