sedan red jag dunet
kävin viikonloppuna liikuttamassa rakasta tyyneä. tyyne on entinen oma hevoseni, 12-vuotias mustanruunikko tamma, maailman hassuin kiukkutäti ja varmaan yksi nöyrimmistä ratsuista, mitä tiedän. onneksi sen osti tuttu ihminen, joka sai jäädä vielä meidän tallille tyynen kanssa, joten saan käydä tammaa rapsimassa koska tahansa ja välillä pääsen ratsastelemaankin.
täytyy kyllä sanoa, että vaikka elämä ilman omaa hevosta onkin välillä turhauttavaa – tylsää ja yksinäistä – on ratkaisu tyynen myymisestä ollut ihan oikea. hevonen voi hyvin ja sillä on onnellinen uusi omistaja, eikä minusta ihan oikeasti tällä hetkellä olisi hevosenomistajaksi. tahdon oman hyvinvointini vuoksi pitää vapauden olla menemättä tallille joka päivä. jos olen tosi kipeä, en joudu soittelemaan kaveripiiriä läpi, että kuka hoitaisi liikutuksen tai tulisi avuksi tallitöihin. totta kai on ikävä välillä sitä, että on koska tahansa lupa hakea hevonen tarhasta ja tehdä sen kanssa mitä ikinä mieleen tuleekaan, mutta mielenrauhani kannalta olen tyytyväinen tähän tunti-/lainahevoisratsasteluelämään. ainakin nyt. ehkä tilanne joskus vielä muuttuu. en koe statukseni muuttuneen hevoselämässä mitenkään radikaalisti, vaikken olekaan enää hevosenomistaja. sama hanska olen edelleenkin, yhtä hyvä tai varmaan parempikin ratsastaja kuin aiemmin. harrastan ratsastusta nyt vaan toisten hevosilla. kyllä mä varmaan kilpaillakin saisin, jos haluaisin, ja vielä samoissa luokissakin kuin ennen, mutta ei mulla nyt justiin mitään älytöntä hinkua siihenkään ole. paitsi salaa kyllä haluaisin päästä testaamaan mun uutta kisatakkia tositoimissa. sain sen keväällä synttärilahjaksi. kyllähän nyt kisatakkeja pitää olla, vaikkei niin kauheasti voisikaan urheilla aina 🙂 ja saappaita, niitä tarvii. pitäisikin kipaista talvisaappaat kellarista, kun alkaa olla jo vähän vilu pelkällä nahkavuorella.
perjantaina käytiin jadan ja tallinomistajan kanssa jumppamaastolenkillä, tyynestä oli ihanaa päästä vähän tekemään, mitä pyydetään. jumppailin sitä eteen-alas ja pyysin välillä vähän väistöjä, avoja ja sulkuja aina muutamaa askelta. että joutuu vähän miettimään, minne jalkansa asettaa. tyytyväinen plopps plopps kuului huulista, kun tehtiin vähän töitäkin eikä vain lompsoteltu menemään. sunnuntaina oltiin mussukan ja tinnun kanssa kotikentällä lisäjumppaamassa. verkkasin aika pitkään ja hain rehellistä taipumista molempiin suuntiin ennenkuin pyysin lyhyempään muotoon. vähän oli neiti kankea vasemmassa kierroksessa, eikä esim. ympyrällä tehdyt sulut oikein tulleet mitenkään päin siihen suuntaan. olisi varmaan tarvinnut jonkun sanomaan, miten korjata tilanne; nyt kun en keksinyt, kiitin hyvästä yrityksestä jo parin askelen jälkeen ja jatkoin seuraavaan tehtävään. oli reipas ja eteenpäinpyrkivä hevonen, kyllä muistin että miksi sen silloin aikoinaan halusin ostaa. vasemmassa laukassa oli säätövarat aika lailla hukassa, sillä on huonompi tasapaino siinä kierroksessa ja vaikka kaikki osaamani kikat käytin, oli siinä vaiheessa käytössä joko on- tai off-asento. joko laukataan tätä samaa hätäisehköä tai ei laukata ollenkaan. ravissa sentään temponvaihteluita sai tehdä molemmissa kierroksissa, joskin pikkuraviin päin oli vähän vaikeaa pitää tasaista tahtia. en tiedä, mutta luulen, ettei sillä hirveästi tällä hetkellä treenata sellaisia asioita. tai sitten vain pilotilla ei löytynyt oikeita nappuloita. muutenkin tyyne on aika herkkä pidätteelle ja rikkoo nopeasti alaspäin askellajeja, jos on vähänkin syytä kuvitella kuskin pyytäneen jotain sellaista. sitä en muistanutkaan!
tyyne ja minä kesällä 2011
olihan se ihana päästä kokeilemaan oikein kunnolla, miltä se tyyneileminen tuntuukaan. vaikka se on hassu ja ihana ja nöyrä, on se mulle vähän liian pieni eikä sillä ole kapasiteettia kovin pitkälle, ja minä haluaisin omalta hevoselta vähän enemmän opetusmestarin elkeitä korkeammalla tasolla. sitä odotellessa on aivan ihanaa päästä ratsastamaan muutamalla hyvin erilaisella pounilla ja saada aikaa kuntoutua toivottavasti joskus tästä vaivasta edes sellaiselle tasolle, että uskaltaisi ajatella johonkin suureen nelijalkaiseen sitoutumista 🙂
lähdin eilen illalla vielä salille ja nukkumaan mennessä olin jo aika kipeä eikä uni tahtonut tulla. sama tuskailu jatkuu vielä tänäänkin, eli ehkä tuollaiset yhdistelmät on vähän liikaa kaikista teippauksista ja tuplatukivöistä huolimatta. jännittää vähän mennä illalla ratsastamaan, ahdisti yöllä tosi paljon ajatus siitä, etten saisikaan jotain tuttua ja turvallista hevosta alleni. mietin vain että miten kipeä sitten olisin, jos joutuisin vielä hyppäämään vieraalla ja vaikealiikkeisellä, iik. että peukut pystyyn, tai ehkä mä vedän jotkut diivakohtaukset siellä tallilla jos multa kielletään sotaratsastus tai fabriizioilu.