avoja

kun flunssa oli ihan omatoimisestikin päättänyt poistua (eikä vaan siis siten että päätin sen lähtevän ja päädyin oksentelemaan julkisille paikoille…), oli aika taas äheltää saappaat jalkaan ja lähteä fabriiizion kanssa koulutunnille. päivän tehtävänä oli avotaivutus käynnissä ja ravissa pituushalkaisijalla ja verkassa harjoiteltiin asetuksen hallintaa suoralla uralla – perusperusperus mutta nyt jo tähän ikään ehtineenä tiedän että paljon sen tärkeämpiä asioita ei olekaan kuin ne perusperusperusasiat. vaikka oikeasti välillä tekisi mieli vaan saada harjoitella kaikkia hienoja vaativia liikkeitä ja olla olevinaan niin huikea dressyrstjärna. mutta joo, tiedän ettei jotain asetusjuttuja tärkeämpää treeniä oikeasti ole.

pouni oli kauhean kiva alusta asti: pehmeä joka suunnasta ja liikkui eteenpäin ihan omalla moottorilla. virkistystä tietenkin toi sateen takia maneesiin siirretty tunti, koska maneesissa asuu möökö tai pari. ketterät sivuloikat kesken lävistäjän on ihan mukavia piristysruiskeita tylsään tuupninkiin? no ainakin joidenkin mielestä. mun isoin ongelma vaan on nyt se, ettei ne ulkolavat pysy hallussa. yhtäkkiä kesken jonkun tehtävän saatan huomata että ainiin se kylki, ja sillä sekunnilla kun muistan siepata oman ulkokyljen töihin niin hevonenkin toteaa että aijjaaaaa olisit heti sanonut että tehdään töitä eikä kuljeta lapa pitkällä. no ehkä se vielä siitä tulee tasaisemmaksi. siksipä avojenkin vikalistalla on oikeastaan yksi asia, josta poikii monta asiaa:

• oma ulkokylki -> kunnon tuki ei ole tasainen
• hevonen kulkee puolet urasta kauniissa taivutuksessa ja puolet kaula mutkalla kroppa suorana, muutaman metrin välein näiden kahden välillä vaihdellen
• tarvisi olla jotain, mitä vasten ratsastaa sisäpohkeella ja sitten myös ratsastaa niin, että moottori kävisi reippaammilla kierroksilla eikä tyhjäkäynnillä, jolloin se myös ehtii enemmän lösähtää sinne epämääräiseen kiemuraan.

moitin itseäni aika paljon ja kuulostan varmaan usein analysoinneissani siltä ettei mistään tule mitään. no oikeastihan oltiin tosi hienoja ja pitkät pätkät tuli oikeaoppistakin kolmen uran ja nätin taipumuksen harjoitusta. treenailin omin päin vähän temponvaihteluita ja testailin vähän että miten pouni toimii ja ihan itseäni kehuakseni löysin kyllä tosi hyvät nappulat mallikkaaseen keskiraviin. mutta sen sijaan en osannut käyttää jotain vatsalihaksia oikein laukkaympyrällä, koska oli aika vaikea löytää tukevaa, mukanaolevaa, tasapainoista, keskitettyä, junou, tiivistä ja tehokasta istuntaa. sisäistuinluu irti penkistä ja helppohan siinä on sitten hallita yhtään mitään. syytän pitkän treenitauon hävittämiä syviä lihaksia ja iiiiisoa laukkaa, mutta tämä on semmoinen asia että sitä pitäisi päästä treenaamaan paljon että se löytyy. paljon hevosen selässä, paljon fabriiizion selässä, ja sitähän en kauhean paljon saa tehdä. toisaalta sitä voisi ehkä korvata toisen ison, suuriliikkeisen heposen kanssa ja sellainenhan tuolta meidän tallilta löytyy. pitänee siis neuvotella paljon jadailuaikaa lähitulevaisuuteen! ja valokuvaaja mukaan todistusaineiston keräämiseksi.

keksin nyt vielä kehua itseäni jostain, ettei mene ihan negailuksi:

• sisäkäsi ei jäänyt näissä harjoituksissa vetämään, win!
• pitkät, nopeat jalat, win!
• hartialinja asetuksen mukaan, win!
• lantio ja rintakehä naimisissa, win! (ja ehkä jopa pää pitkän niskan jatkona, semi-win)
• maailman ihanimmat saapakset, win 🙂

mutta silti jonkun tarvisi nyt takoa mun kaaliin se kylkiasia, että voisin siitä mennä sitten ylilyönnin kautta sopivuuteen ennen kuin täytän vaikka 40.